Tiedote 25.07.2021

Viisi uutta tartuntaa – yleiseen varovaisuuteen kehotetaan tartuntojen välttämiseksi

Kainuussa on todettu lauantaina viisi positiivista koronatestitulosta, joista kaikki Kajaanissa. Kaksi näistä on ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä, yksi jo aiemmin karanteenissa olleella. Yksi tartunta on todettu ulkomailta palanneella henkilöllä ns. 72 h testissä. Yhdessä tapauksessa tartunnanjäljitys on edelleen kesken. Sairastuneille altistuneet on asetettu karanteeniin.

Kainuun tartunnanjäljitys tiedottaa, että sairastuneiden kontaktien selvittämisessä sekä näihin liittyvissä yhteydenotoissa on viivettä.

Riski altistua koronatartunnalle on kohonnut koko maassa lisääntyvien tartuntojen vuoksi. Tapahtumissa, yleisötilaisuuksissa ja ravintoloissa on syytä yleiseen varovaisuuteen, vaikka näitä koskevia varsinaisia rajoituksia ei olekaan voimassa. 

Kaikissa oman perheen ulkopuolisissa kontakteissa on suositeltavaa noudattaa yli kahden metrin turvavälejä tai käyttää kasvomaskia. Yleisötapahtumissa on noudatettava annettuja ohjeita.

Yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta

Kainuun terveysviranomaisille tulee yhteydenottoja, joissa esitetään huolta koronatorjunnan toimien riittävyydestä. Myös eri lähteissä esiintyvät erilaiset tartuntaluvut aiheuttavat hämmennystä kansalaisten keskuudessa.

Tartuntojen lisääntyessä esiintyy myös vaatimuksia tiukemmista rajoituksista. Tärkein tartuntojen torjuntakeino on kuitenkin jokaisen yksilön vastuu turvallisesta toiminnasta noudattamalla annettuja ohjeita tai määräyksiä.

Rajoituksia voidaan tehdä tartuntatautilain mukaisten edellytysten täyttyessä, arvioiden samalla niiden hyötyjä ja haittoja. Tilannetta seurataan jatkuvasti. Toimivalta rajoituspäätöksissä on yksittäisten kuntien osalta tartuntataudeista vastaavalla toimielimellä, Kainuussa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallituksella. Koko maakuntaa koskevien rajoitusten asettamisen toimivalta on Pohjois-Suomen aluehallintovirastolla.

Kainuun sote tiedottaa päivittäin tietoon tulleet edellisen päivän vahvistetut tartunnat.  Yksittäisistä altistumispaikoista tiedotetaan, mikäli jäljityksen perusteella on olemassa erityinen riski selvittämättömille kontakteille. 

Alueittaiset tai kunnittaiset tartuntaluvut päivittyvät viiveellä THL:n tartuntatautirekisteriin, joten lukujen vertailu lyhyellä aikavälillä ei välttämättä anna ajantasaista tietoa. Alueella todettujen ja rekisteriin päätyvien lukujen eroja selittävät myös henkilöiden kotipaikat sekä ulkomaalaisten henkilöiden osuus.

 

Lisätiedot: vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872