Tiedote 11.01.2022

Valtioneuvosto päättänyt ravintolarajoitusten tiukentamisesta sekä koronapassin poistamisesta yleisötilaisuuksissa myös Kainuussa

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Jatkossa kaikki ravintolat tulee sulkea klo 18.00. Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun. Ravintoloiden aukioloa koskeva asetus tulee voimaan 12.1.2022 klo 00 ja on voimassa 31.1.2022 saakka kaikilla leviämisalueilla.  Rajoitus koskee myös ravintoloita, jotka eivät annostele alkoholijuomia (mm. kahvilat ja pikaruokalat). Ravintolan saa pitää avoinna asiakkaille klo 05-18; anniskelu kaikissa ravintoloissa päättyy klo 17. Koronapassin käyttö ei vapauta ravitsemisliikkeitä asiakaspaikkamäärää sekä anniskelu- ja aukioloaikoja koskevista rajoituksista. 

Valtioneuvosto on päivittänyt myös tartuntatautilain 58 i §:n nojalla annettua asetusta koronapassin käytön rajoittamisesta määräaikaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 31.1.2022 saakka koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Asetus koskee kaikkia yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja, joihin kohdistuu voimassa olevia rajoituksia.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt Kainuussa yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet, jos sisätiloissa osallistujia on yli 20 tai ulkona yli 50 henkilöä. Kainuussa toimitiloja ei ole määrätty suljettaviksi. Kunnat ja yksityiset toimijat voivat silti rajoittaa omia toimintojaan tilanteen edellyttämällä tavalla.

Toiminnanharjoittajia tai tilojen haltijoita koskevat yleisesti tartuntatautilain 58c §:n velvoitteet huolehtia riittävästä väljyydestä, hygieniatoimista sekä osallistujien ohjeistamisesta tartuntojen leviämisen estämiseksi.

Kainuuseen ei toistaiseksi esitetä lisärajoituksia

Kainuun koronakoordinaatioryhmä on tiistaisessa kokouksessaan käsitellyt maakunnan tilannetta ja todennut, että lisärajoituksia ei toistaiseksi esitetä Valtioneuvoston uusien asetusmuutosten voimaan tullessa.

Koronatilanteen jatkuessa vaikeana koronakoordinaatioryhmä päivitti alueella voimassa olevia suosituksia seuraavilta osin:

  • Yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi
  • Maakuntarajat ylittävää matkustamista ei suositella

 

Lisätietoja medialle: pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655