Tiedote 04.05.2021

Terveydenhuollon etäasiointi Kainuussa maan kärjessä

Terveydenhuollon etäasiointi lisääntynyt eniten Kainuussa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tilaston mukaan jo kolmasosa avoterveydenhuollon asioinneista toteutuu etänä. Maakunnittain tarkasteltuna asukasta kohden eniten etäasiointia toteutetaan Kainuussa.

Koronapandemia on vauhdittanut digitaalisten palveluiden käyttöä; kasvua Suomessa on noin kahdeksan prosenttiyksikköä, samalla kun käynnit vastaanotoilla ovat vähentyneet. Eniten etänä asioivat 50–74-vuotiaat. Etäasioinniksi määritellään tilastoaineistossa mm. puhelimitse tai verkkopalvelussa reaali- tai ei-reaaliaikainen palvelutapahtuma.

Kainuun Omasote-palvelu uudistuu

Keskeinen sähköisen asioinnin kanava Kainuun sotessa on Omasote-palvelu. Omasotessa voi esimerkiksi varata aikoja, tarkistaa laboratorion tutkimustuloksia ja olla tietoturvallisesti yhteydessä ammattilaiseen.

Asiointi Omasotessa on lisääntynyt merkittävästi kuluvana vuonna. Tammi-huhtikuun aikana kirjautumisia oli yhteensä 167 472. Kasvuvauhti tammikuusta on ollut 67 %, jota selittää pitkälti koronarokotusten ajanvarausten ohjaaminen Omasoten kautta.

Kainuun Omasoten uudistunut käyttöliittymä otetaan käyttöön kesäkuun alussa.

Etäasiointi on arkipäivää Kainuussa

Sote-palvelut uudistuvat aiempaa joustavampaan suuntaan. Perinteisen tapaamisen lisäksi monet asiat voidaan hoitaa puhelimella tai verkossa. Tämä helpottaa asiointia myös pitkien välimatkojen maakunnassa.

”Netti- ja takaisinsoittopalvelut tarjoavat mahdollisuuden asioida joustavasti – ne auttavat merkittävästi työjärjestelyitä, jolloin aikaa vapautuu vastaanottotyöhön. Kainuulaiset käyttävätkin etäasiointia jo varsin sujuvasti. Omasoten kautta hoituu useat kontaktit ilman, että tarvitsee käydä paikan päällä” selventää terveyskeskustoiminnan vastuualuepäällikkö Arja Horto. Etäpalveluita on myös erikoissairaanhoidon poliklinikoilla ja käyttöä laajennetaan jatkossa.

Kainuun keskussairaalassa palvelee päivystysapu numerossa 116 117. Päivystävä sairaanhoitaja arvioi hoidon tarvetta ja antaa tarvittavia jatko-ohjeita. Mikäli päivystyskäynti on tarpeen, asiakkaalle voidaan antaa arvioitu vastaanottoaika, jolloin odotusaika paikan päällä on merkittävästi lyhyempi.

Päivystyksen ylilääkäri Katri Mäenpää: ”Nykyinen järjestely on osoittautunut erittäin toimivaksi sekä potilaiden että henkilöstön kannalta. Voimme tasata ruuhkahuippuja ja jaotella käynnit kiireellisyyden mukaan aiempaa tehokkaammin. Tämä on ennen kaikkea potilaiden etu”. ”Korostan ohjeistusta: henkeä uhkaavissa tilanteissa tai onnettomuuksissa aina soitto hätäkeskukseen 112. Ellei tiedä, onko kyse päivystysasiasta, soita ensin 116 117”, kehottaa Mäenpää.

 

Lisätietoja: Ylilääkäri Katri Mäenpää (0406711060), vastuualuepäällikkö Arja Horto (044 710 1336)