Tiedote 22.12.2020

Sotkamon kotihoidossa todettu koronatartunta

Sotkamossa on todettu yksi uusi koronatartunta tänään 22. joulukuuta. Henkilö työskentelee Kainuun soten kotihoidossa ja ollut oireettomana töissä ja sairastunut työvuoron jälkeen. Työntekijä on noudattanut asianmukaisia hygienia- ja suojainkäytäntöjä, joten tartuntariskiä asiakastyössä on pidettävä pienenä.

Kotihoidon piirissä on noin kymmenen altistunutta kotihoidon asiakasta, jotka ovat oireettomia. Lisäksi altistuneita on yksi työyhteisöön kuuluva sekä sairastuneen lähipiiriin kuuluvia henkilöitä. Kaikki altistuneet ja heidän omaisensa on tavoitettu ja yhteensä karanteeniin on asetettu 18 henkilöä.

Kotihoidon työntekijöille on annettu erilliset ohjeet altistuneiden ja karanteeniin määrättyjen asiakkaiden kanssa työskentelyyn. Kotihoito toteutetaan karanteeniin asetetuille oman, erillisen hoitajaringin avulla koko karanteeniajan.

Kainuussa voimassa kiihtymisvaiheen ravintolarajoitukset

Valtioneuvosto on tänään antanut asetuksen ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Asetuksen mukaan myös Kainuussa on voimassa kiihtymisvaiheen rajoitukset koronaepidemian vuoksi.

Käytännössä rajoitus tarkoittaa, että alkoholin tarjoilu päättyy klo 22 ja ravintolat suljetaan klo 23.

Valtioneuvoston asetuksen perusteluiden mukaan rajoitus on tarpeen myös Kainuussa lomasesongin ja muun maan vaikean koronatilanteen perusteella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asetukseen liittyvässä lausunnossa todetaan, että maan epidemiatilanne on hieman tasoittunut, mutta päivittäiset tapausmäärät ovat yhä korkealla tasolla. Lisäksi uusia tapauksia todetaan edelleen niin paljon, että tilanne voi heikentyä äkillisesti. Tämän vuoksi alueiden epidemiatilanteita tulee tarkastella ennakoivasti.

 

Lisätietoja:

Tuomo Erola, vs. hallintoylilääkäri (044 797 4872)

Pirkko Hyvönen, vanhuspalveluiden palvelupäällikkö (044 750 2169)