Tiedote 02.09.2021

Seitsemän uutta tartuntaa - Kajaania koskevat rajoituspäätökset voimassa

 

Uusia koronatartuntoja todettiin Kainuussa keskiviikkona yhteensä seitsemän, joista neljä aiemmin karanteenissa olleilla. Tartunnoista yksi on todettu Vartiuksen rajanylityspaikalla, yksi Puolangalla ja kolme Kajaanissa. Kahden osalta jäljitys on meneillään.

Kajaanissa Lohtajan koulun 2C-luokka on karanteenissa ja siirretty etäopetukseen.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on 244,4 / 100 000 / 14 vrk.

Koronarokotukset ilman ajanvarausta

Kajaanin Prismassa on avautunut avoin rokotuspiste, josta saa ensimmäisen koronarokotteen ilman ajanvarausta. Ensimmäisenä päivänä rokotteita annettiin 135 kpl. Rokotuspiste sijaitsee myymälän kassoja vastapäätä ja se on avoinna 1.9 – 18.9 arkisin klo 11–19 ja lauantaisin klo 10–14. 

Huomenna perjantaina ensimmäisen rokotuksen saa ilman ajanvarausta Kuhmon neuvolassa 3.9 klo 17 – 20 sekä lauantaina Suomussalmen neuvolassa 4.9. klo 8 – 18. Rokotuksen saamiseksi mukana tulee olla henkilöllisyystodistus sekä alle 15-vuotiailla huoltaja mukana.

Ajanvarauksella toimivat koronarokotukset jatkuvat edelleen.

Hakeudu päivystykseen terveysturvallisesti soittamalla ensin 116 117

Kainuun keskussairaalan päivystys ohjeistaa potilaat ottamaan yhteyttä ennen saapumista. Päivystävä sairaanhoitaja antaa jatko-ohjeet tai arvion vastaanottoajasta, mikäli tilanne edellyttää päivystyskäyntiä. Soittamalla ensin numeroon 116 117 lyhennetään odotusaikaa päivystyksessä. Huomaathan kuitenkin, että päivystyksessä tilanne voi muuttua arvioidusta kiireellisempien potilaiden vuoksi.

Henkeä uhkaavissa ja muissa hätätilanteissa on aina soitettava hätäkeskukseen 112.

Päivystykseen pyydetään ottamaan mukaan vain välttämätön saattaja, esimerkiksi lapsen tai vanhuksen omainen. Vähentämällä sairaalan tiloissa samaan aikaan oleskelevien määrää, pienennetään paitsi koronaviruksen, myös muiden tautien leviämisen riskiä. Kulku päivystykseen on sairaalan länsipuolelta ovesta F2 (päivystyspoliklinikka).

Päivystykseen hakeutumisen ohjeet ovat voimassa pysyvästi myös koronaepidemian helpottuessa.

Kajaania koskevat rajoituspäätökset voimassa

Kainuun soten yhtymähallituksen päätökset Kajaania koskevista tartuntatautilain mukaisista rajoitustoimista ovat voimassa 15.9.2021 saakka. Päätökset ovat nähtävillä Kainuun soten sekä koronainfon ja kokousasiakirjojen verkkosivuilla. Korjaus rajoitusta koskevaan tiedotteeseen (1.9): Tilojen sulkemispäätös koskee myös koulujen liikuntaopetukseen tarkoitettuja sisätiloja.

Turvavälipäätös (TartL§ 58d) koskee yleisölle avoimia tai rajattujen osallistujien oleskeluun tarkoitettuja tiloja. Tilojen hallinnasta vastaavien ja niitä toiminnassaan käyttävien toimijoiden velvoitteena on huolehtia, että:

  • Asiakkailla, osallistujilla ja seurueilla täytyy olla mahdollisuus välttää kaikissa tilanteissa fyysinen kontakti toisiinsa sekä lisäksi säilyttää sisätiloissa vähintään kahden metrin etäisyys toisiinsa, jos he ovat sisätilassa yli 15 minuutin ajan. Päätös koskee yli 10 asiakkaan sisätiloja ja yli 50 asiakkaan ulkotiloja. Päätös ei koske ravintoloita, koska niitä säätelee eri lainsäädäntö.

Päätös tilojen sulkemisesta (TartL § 58g) koskee yleisölle avoimia tai rajattuja asiakkaiden tai osallistujien oleskeluun tarkoitettuja liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoiminnan tiloja. Päätös velvoittaa tiloissa toimintaa harjoittavia sekä tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Rajoitus koskee kaikkia ikäryhmiä.

Suljettaviksi on määrätty esimerkiksi

  • uimahalli, kuntosalit, ryhmäliikuntatilat, joukkueurheiluun käytettävät sisätilat (esimerkiksi jäähallit, sisähallit ja -kentät, kontaktilajien salit)
  • tanssisalit ja tanssilavat
  • kuorolauluun, puhallinsoittoon, harrastajateatteriin yms. ryhmäharrastukseen käytettävät tilat
  • sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

 

Lisätiedot: Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 7974 668