TiePa

Tiedosta suojaa pandemiassa - immuunivasteen tunteminen ja asiantuntijoiden tekemät matkustusohjeet suojaavat pandemiariskeiltä (TiePa)

Hankkeen kesto: 1.1.2021 - 30.4.2022
Hankkeen budjetti: 139 364 €
Rahoitus: Kainuun liitto, EAKR 70 %
Hankkeen koordinaattori: Oulun yliopisto
Toteuttaja: Mittaustekniikan yksikkö (MITY), Kainuun sote

Hankkeen tavoitteet: 

  1. Jatketaan 31.12.2020 päättyneessä KAICO-hankkeessa aloitettua vasta-ainetutkimusta. COVID-19 -taudin sairastaneiden kainuulaisten vasta-ainevasteiden yleisyyttä ja pysyvyyttä verrataan ikäryhmittäin, sukupuolen ja terveystaustan mukaan.
  2. Kehitetään koronavasta-aineiden mittaamista sylkinäytteistä.
  3. Luodaan tartuntatautidiagnostiikan ympärille uusia yhteistyöverkostoja kotimaisten ja kansainvälisten terveydenhoidon ja terveysteknologian alan toimijoiden kanssa.
  4. Luodaan matkailualan yrityksille suunnattu ohjeistus pandemian aikana turvallisuutta lisäävistä käytännöistä. Tarkoituksena on selvittää ja koota yhteen käytännöllisesti toteuttavia ratkaisuja, joilla voidaan lisätä matkailun turvallisuutta Kainuun alueella.

Hankkeen toteutus: 

Tutkittaviksi kutsutaan kaikki maaliskuuhun 2021 mennessä COVID-19 taudin sairastaneet, joilta analysoidaan seeruminäytteet 2-3 kuukautta taudin sairastamisen jälkeen, puolen vuoden jälkeen ja vielä vuoden jälkeen, mikäli potilaalla oli viruksen vasta-aineita puolen vuoden kohdalla. Kahdella ensimmäisellä näytteenottokerralla otetaan myös sylkinäytteet. Hankkeessa kokeillaan sopivia menetelmiä syljessä olevien vasta-aineiden mittaamiseen. Matkailuyrittäjille tehtävä ohjeistus luodaan yrittäjien toiveita kuunnellen tiiviiksi ja käytännönläheiseksi tietopaketiksi, joka jaetaan alueen yrittäjille ennen talvilomasesonkia.

Yhteyshenkilö: Elina Jokinen, elina.jokinen@oulu.fi 


 

Pandemia Immuunivaste Tutkimus

KAICO

Kainuulaisten COVID-19-potilaiden vasta-ainevasteen kehittyminen ja säilyminen - KAICO

Hankeaika: 4.5. - 31.12.2020
Budjetti: 39 700 €
Rahoitus: Kainuun Liitto, maakunnan omaehtoinen kehittämisen rahoitus 79,9 %, 31 700 €

Kyseessä on rinnakkaishanke Mittaustekniikan yksikön hankkeen kanssa.

Hankkeen tavoitteet:

Hankkeilla on yhtenäinen ja yhteinen tutkimussuunnitelma. Ao, ta voite­ ja toimenpideselvitykset ovat osin yhtenäisiä MITY:n hakemuksen vastaavan kohdan kanssa.

  1. Selvitetään, kuinka suurelle osalle COVID­19 positiivisiksi todetuista muodostuu SARS­CoV­2 ­vasta­aineita.
  2. Tutkitaan, onko vasta-ainevasteissa eroja eri potilasryhmien välillä. Keskeisimpinä ryhminä tutkitaan senioriväestön ja työikäisten välisiä eroja. Lisäksi selvitetään muiden tekijöiden, kuten sukupuolen ja perussairauksien mahdollista vaikutusta.
  3. lmmuunivasteiden selvittämisen lisäksi luodaan Kainuulle oma, alueen erityispiirteet huomioon ottava koronaviruksen leviämisen ennustemalli. Mallia voidaan hyödyntää terveydenhuollon resurssien mahdollisimman tehokkaaseen kohdentamiseen.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet:

  1. Kartoitetaan koronavirusvasta-­aineiden määritykseen tarkoitettujen määrityskittien kaupalliset toimittajat (pääosin jo tehty) ja selvitetään hankkeelle parhaiten soveltuva vaihtoehto.
  2. Lausunnon hakeminen tutkimuksen eettisyydestä Pohjois­Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eettiseltä toimikunnalta. Lausuntohakemus on pakollinen lääketieteelliselle tutkimukselle (puoltava lausunto saatu).
  3. Tutkittavien rekrytointi ja näytteenotto (pääasiassa Kainuun sote vastaa tästä).
  4. Näytteiden esikäsittely ja analysointi valitulla määrityksellä.
  5. Data-­analyysit (sote ) ja tulosyhteenveto, jatkotoimenpiteiden suunnittelu ja valmistelu sekä tiedottaminen tuloksista MITYn kanssa.
  6. Alueellisen ja fokusoidun epidemiamallin kehittäminen, immuunivastetulosten integrointi siihen. Resurssien kohdentamisen mallinnusmahdollisuuksien kartoitus (sote)

Tulokset

1. Vasta-ainemittauksien tekeminen ja seuranta on pitkäjäneistä tutkimustyötä. KAICO-hankkeen jälkeen sen toteuttamista jatkaa TiePa-yhteishanke "Tiedosta suojaa pandemiassa"  (Mittaustekniikan yksikkö MITY, Kainuun sote; 1/2021-4/2022). TiePa-hankkeen esittely.

2. Alueelliseen epidemiamallinnukseen ja terveydenhuollon resursoinnimalleihin liittyvä raportti:

KAICO-hankkeen raportti: Epidemiamallinnus Kainuussa 2020 (pdf-raportti ja koostekalvot)

 

Pandemia Covid-19 Tutkimus