Tiedote 28.07.2021

Yhdeksän uutta koronatartuntaa Kainuussa – tartunnat voimakkaassa kasvussa koko maassa

Eilen tiistaina Kainuussa on tullut tietoon yhdeksän koronatartuntaa, joista neljä aiemmin karanteenissa olleilla. Sairastuneiden kotipaikkakunta on Kajaani, lukuun ottamatta yhtä ulkomaalaista henkilöä.

Kainuun Prikaati on tiedottanut neljästä uudesta koronaan sairastuneesta varusmiehestä. Kajaanin varuskunnassa on Puolustusvoimien mukaan nyt 10 koronatartuntaa.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt tasan 100 (per 100 000 as / 14 vrk).

Kainuun alueellinen koronakoordinaatioryhmä on eilen esittänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa epidemiatilanteen hillitsemiseksi. Rajoituksista voidaan määrätä tartuntatautilain mukaisesti. Aluehallintoviraston odotetaan tekevän päätökset piakkoin.

”Kokoontumisrajoitukset ovat osa pandemian torjuntaa, jossa ollaan jälleen uuden aallon keskellä. Olennaista on, että ei-välttämättömiä lähikontakteja vähennetään, noudatetaan muita suojaustoimia sekä rokotetaan väestöä virusta vastaan. Sairaalahoitoisuus ei onneksi ole kasvanut, mutta koronatauti saattaa aiheuttaa vakavia oireita myös muuten terveille ihmisille”, muistuttaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola Kainuun sotesta.

Kainuussa voimassa vahvat suositukset ohjeiden noudattamisesta

Päivittäiset tartuntaluvut Suomessa ovat jyrkästi kasvaneet viime viikon aikana ja yhä useampi maakunta on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen.

Koronapandemian neljänneksi aalloksi kutsutun tartuntojen leviämisen taustatekijöinä pidetään erityisesti herkästi tarttuvaa viruksen delta-muunnosta ja kesän aikana lisääntynyttä ihmisten sosiaalista toimintaa. Myös yhteiskunnan avaaminen poikkeuksellisten rajoitusten jälkeen sekä pitkään jatkuneen kriisin aiheuttama väsyminen ovat muuttaneet tilannetta ei-toivottuun suuntaan.

Huolta tartuntatilanteen pahentumisesta lisää myös parin viikon sisään alkavat koulut sekä työikäisten lomilta palaaminen. Erityisen tärkeää on, että aikuiset huolehtivat itse suositusten noudattamisesta ja ohjaavat myös nuorempia asiassa etenkin niiltä osin, joihin viranomaisten rajoitustoimilla ei voida vaikuttaa.

Koko Kainuussa ovat voimassa seuraavat ohjeet, joiden noudattamista vahvasti korostetaan:

  • Lähikontaktien välttäminen ja riittävän turvavälin pitäminen
  • Kasvomaskin käyttö kaikissa oman perheen ulkopuolisissa lähikontakteissa
  • Hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen
  • Koronavilkun käyttäminen älypuhelimessa
  • Ulkomaanmatkailua suositellaan rajoitettavaksi vain välttämättömään. Kotimaan matkailussa tulee noudattaa varovaisuutta ja huomioida koronaviruksen vaihteleva alueellinen esiintyvyys. Paikallisten viranomaisten ohjeita tulee noudattaa kaikkialla.
  • Yksityistilaisuuksia järjestettäessä on vahvasti suositeltavaa, että kaikissa kokoontumisissa noudatetaan lähikontaktien välttämistä ja hygieniakäytäntöjä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Juhlat suositellaan järjestämään ensisijassa ulkona.
  • Yleisötilaisuuksia järjestettäessä edellytetään, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa ohjetta.

 

Lisätiedot:

  • vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872