Tiedote 19.07.2021

Viisi uutta koronatartuntaa - Rokotukset nyt myös 12 – 15 -vuotiaiden riskiryhmiin kuuluville

Viisi uutta koronatartuntaa sunnuntailta

Sunnuntaina on todettu viisi uutta koronatartuntaa, jotka ovat kaikki Kajaanissa. Näihin liittyen lähes kolmekymmentä henkilöä on määrätty karanteeniin. Tartunnanjäljitys on edelleen kesken. Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on 68,1 / 100 000 as / 14 vrk. Eristyksessä koronatartunnan takia on tällä hetkellä 33 ja altistumisen vuoksi karanteenissa on 165 kainuulaista.

Riski altistua tartunnalle on kohonnut, joten varotoimet yleisillä paikoilla ja lähikontakteissa ovat tarpeen. Mahdollisia altistumisia on viikon kuluessa tullut tietoon työpaikoilla, kaupoissa sekä yksityisissä tai muissa pienehkoissä tilaisuuksissa.

”Ravintoloissa tai suurissa yleisötapahtumissa suoria tartuntoja ei nyt ole tiedossa. Tämä voi kertoa siitä, että järjestäjien vastuu ja ohjeistukset toimivat, kun ihmiset tiedostavat riskin paremmin. Epävirallisissa tai arkisissa kohtaamisissa suojautuminen ilmeisesti unohtuu, vaikka kontaktit voivat olla tiiviimpiäkin”, arvioi Tuomo Erola Kainuun sotesta.

Kainuun tartunnanjäljitykseen on viikonloppuna lisätty henkilöstöä ja viivettä on saatu kurottua kiinni. Edelleen altistumisten selvittäminen on hidasta suurten tapausmäärien ja kontaktien vuoksi. ”Talvella tapaukset olivat pääsääntöisesti selkeästi rajattavissa. Kesällä ihmisten liikkuvuus on aivan eri luokkaa, joka vaikeuttaa jäljitystyötä”, jatkaa vs. pandemiapäällikkö Erola.

Kainuun sote ohjeistaa henkilöitä, jotka epäilevät altistuneensa koronatartunnalle, varaamaan testiajan ja välttämään omaehtoisesti kontakteja kunnes testitulos on selvillä. Testiajan voi varata itse Omasoten kautta. Testauksessa on viivettä suurten testimäärien vuoksi.

Koronatilanne heikentynyt koko maassa

Koronan ilmaantuvuus on noussut useita viikkoja Suomessa ja useissa muissa maissa. Herkemmin leviävän delta-muunnoksen osuus tutkituista näytteistä on yli 80 %. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan sairaalahoidon tarve ei ole kasvanut, vaikka näiden ennustetaan hieman nousevan lähiaikoina. Kuolleisuus on hyvin matala.

Vakavan koronataudin riskiryhmät on jo kattavasti rokotettu, joten viruksen leviäminen keskittyy nyt erityisesti 15 - 25 -vuotiaisiin. Tämän vuoksi varotoimet ovat erityisen tarpeellisia nuorten keskuudessa.

Rokotukset jatkuvat – nyt auki myös 12 – 15 -vuotiaiden riskiryhmille

Kainuussa 25 - 35 -vuotiaista on yhteen kertaan rokotettu noin 40 %, 25 - 29 -vuotiaista 30 % ja alle 20 -vuotiaista hieman yli 10 %. Suomessa rokotekattavuudessa on eroja eri ikäryhmien välillä johtuen eritahtisesta käynnistymisestä sekä valmisteiden saatavuudesta. Tiedossa ei ole rokotteiden valtakunnallista uusjakoa, eikä myöskään esimerkiksi pohjoisen erva-alueen kesken ole suunniteltu toimia alueiden verraten samankaltaisten tilanteiden vuoksi ja rokotusten jatkumisen varmistamiseksi.

Kainuussa ovat edelleen käynnissä aiemmin rokotettujen tehosteannokset, joihin menee suurin osa käytettävistä olevista valmisteista. Esimerkiksi kuluvalla ja ensi viikolla Kainuussa annetaan yhteensä lähes 5500 tehosteannosta, jotka auttavat merkittävällä tavalla väestön rokotesuojaan myös virusmuunnoksia vastaan.

Aikoja on varattavissa myös ensimmäisiin rokotuksiin ja niitä lisätään elokuun aikana.

Kainuussa koronarokotukset ovat nyt avoinna myös 12 - 15 -vuotiaiden riskiryhmille. Riskiryhmät ovat samat kuin aiemmin aikuisille. Alaikäisten ajanvaraus tapahtuu puhelimitse (044 709 37 88). Lisätietoja asiasta sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Muista

  • Säilytä turvaväli tai käytä kasvomaskia kaikissa kodin ulkopuolisissa lähikontakteissa
  • Jos sairastut tai altistut, velvollisuutesi on auttaa viranomaisia antamalla tietoja jäljitystä varten
  • Eristys tai karanteeni ei ole vapaaehtoinen, vaan lailla säädetty varotoimi, jota tulee ehdottomasti noudattaa
  • Ottamalla koronarokotteen omalla vuorollasi suojaat itsesi ja läheisesi mahdollisesti vakavalta sairastumiselta.
  • Koronatestaus ajanvarauksella KAKS:ssa päivittäin (ensisijaisesti Omasoten kautta tai 040 165 0020), kuntien terveysasemilla aukioloaikojen mukaan (lisätiedot sote.kainuu.fi/koronainfo)

 

Lisätiedot: vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872

 

(muokattu tiedotetta 20.7. klo 11.36: Korjattu "5500 tehosteannosta yhteensä tällä ja ensi viikolla"