Tiedote 16.09.2021

Uusia tartuntoja - Rokotesuojan parantaminen keskeistä

Keskiviikkona Kainuussa todettiin viisi koronatartuntaa, joista määrättiin 50 uutta karanteenia.

Tartunnoista kolme on Kajaanista, yksi Sotkamosta ja yksi Kuhmosta. Yksi tartunnoista on aiemmin karanteenissa olleella henkilöllä.

Kajaanissa Soidinsuon koulussa 1A-luokka on siirtynyt etäopetukseen 20.9. saakka. Lisäksi koulussa on  muilla yksittäisillä luokilla altistumistilanteita, joihin liittyen on määrätty karanteeneja.

Viruksen ilmaantuvuus on nyt 91,7 / 100 000 asukasta / 14 vrk.

Kainuu on koronaepidemian perustasolla, lukuun ottamatta Kajaania, joka täyttää vielä kiihtymisvaiheen kriteerit.

Kainuun soten voimassa olevat suositukset sisältävät edelleen yleisen kasvomaskien käytön, turvaväleistä huolehtimisen, hyvän käsihygienian ja koronatesteihin hakeutumisen mikäli oireita ilmenee. Tartunnat leviävät tällä hetkellä perhepiirissä sekä vapaa-ajan vietossa erityisesti henkilöillä, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa.

Koronarokotukset jatkuvat avoimissa ”Popup” -pisteissä

Kattava väestötason rokottaminen on keskeinen toimenpide pandemian hillitsemiseksi. Tällä hetkellä hieman alle 85 % 12 vuotta täyttäneistä kainuulaisista on rokotettu kerran ja noin 64 % kahteen kertaan.  Kuluvan vuoden aikana Kainuussa on annettu yhteensä n. 97 000 annosta koronarokotetta.

”Uusia ensimmäisiä rokotteita ei käytännössä mene enää lainkaan, joten kattavuus jää erinomaisen tason alapuolelle. Rokotteisiin epäilevästi suhtautuvia tai epätosien tietojen varassa niistä kieltäytyviä ikävä kyllä löytyy turhan paljon”, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Kainuussa 12 vuotta täyttäneillä arvioidaan täyden rokotesarjan osalta saavutettavan 80 % kattavuus lokakuun aikana. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää n. 10 000 annoksen antamista seuraavan 6,5 viikon aikana. ”Jokainen voi tehdä tässä osansa normaaliin paluun eteen”, kehottaa Koukkari.

Avoimet rokotuspisteet vkoilla 37 – 38: 

• Kajaani, Prisma (ark, 11 - 19 ja la 10 - 14)

• Hyrynsalmi, terveysasema 23.9 (15 - 17.30)

• Kuhmo, Oppimiskeskus 21.9 (12 - 15.30)

• Paltamo, neuvola 16.9. (13 - 17) ja 23.9. (9 - 11.30)

• Ristijärvi, neuvola 21.9. (13 - 17)

• Sotkamo

  • 16.9, K-Supermarket Sotkamo (11 - 19)
  • 17.9,  K-Supermarket Sotkamo (11 - 19)
  • 18.9,  K-Supermarket Vuokatti (13 – 19)

•Suomussalmi

  • 23.9, neuvola (9 - 15)
  • 24.9, Tokmanni (12 - 19)
  • 25.9, Tokmanni (12 - 18)

 

 

Lisätiedot: Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 7974 668