Tiedote 30.03.2021

Terveysturvallista pääsiäistä – toimi ohjeiden mukaan!

Yksi uusi koronatartunta

Kainuun prikaati on tänään ilmoittanut yhden varusmiehen positiivisesta koronatestituloksesta. Muita uusia tartuntoja ei ole tiedossa.

Kainuu on epidemian perustasolla. Koronaviruksen ilmaantuvuus alueella on 19,4 (per 100 000 asukasta / 14 vrk). Positiivisten testien osuus on alle 1 % ja käytännössä kaikki tartunnat ovat jäljitettävissä.

Koronapandemian aikana Kainuussa on otettu jo noin 50 000 testiä. Todettuja tautitapauksia on tilastoitu maakuntaan 263. Yli 80-vuotiaista kainuulaisista 86 % ja 75 - 79-vuotiaista 63 % on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Koko maakunnan asukkaista rokotettujen osuus on 17 %.

Terveysturvallista pääsiäistä – toimi ohjeiden mukaan!

Kotimaan matkailu on nyt ennätyksellisen vilkasta. Alueelta toiselle matkustavia on erityisen paljon pääsiäisen aikana, jolloin myös riski koronatartuntojen leviämiselle kasvaa. Kainuulaisia sekä alueella lomailijoita pyydetään noudattamaan voimassa olevia rajoituksia, ohjeita ja suosituksia. Tärkein ohje on viettää pääsiäistä omassa perhe- tai lähipiirissä ja minimoida muut lähikontaktit. Noudattamalla myös paikka- ja tilannekohtaisia ohjeita matkaillessakin säilyy turvallisuus. Toimimalla vastuullisesti palveluita voi käyttää myös rajoituksien puitteissa.

Kainuussa on voimassa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituspäätös 25.4.2021 saakka. Enintään 20 henkilön yleisötilaisuudet on sallittu edellyttäen, että niissä voidaan varmistaa terveysturvallisuudesta annettujen ohjeiden toteutuminen.

Perustason ohjeiden mukaan Kainuussa on yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille. Alle 12-v ryhmätoiminnassa ei ole rajoitussuosituksia, 12–17-v suositellaan enintään 20 henkilön ryhmiä ja aikuisille yksilöharrastuksia ryhmien sijaan. Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

Kainuun keskussairaalan koronatestaus palvelee myös pääsiäispyhinä joka päivä ajanvarauksella klo 8 – 19.30 (ajanvaraus numerosta 040 165 0020). Koronatilanteesta, testauksista ja ohjeista saa lisätietoja verkkosivuilta sote.kainuu.fi/koronainfo.

 

Lisätietoja:

  • Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soten pandemiapäällikkö (044 797 4668),
  • Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja (044 777 3033)