Tiedote 13.01.2022

Tartuntoja yhä enemmän - lähikontakteja vähennettävä

Uusia koronatartuntoja todettiin Kainuussa keskiviikkona 163. Alkuviikon aikana positiivisia tuloksia on nyt tullut tietoon 450. Todellinen tartuntamäärä on oletettavasti tätä suurempi sekä testiviiveen että kotitestien lisääntyessä.

Myös Kajaanin varuskunnassa koronatartuntojen määrä kasvaa. Kainuun Prikaatin eilisen tiedon mukaan, 81 varusmiestä on todettu koronapositiiviseksi. Altistuneita varusmiehiä on 260.

Kainuun tartunnanjäljityksessä sairastuneiden henkilöiden kontaktoinnissa on useiden vuorokausien viive. Altistuneiden jäljitykseen ei tällä hetkellä käytännössä ole mahdollisuuksia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tänään ilmoittanut karanteeni- ja kotitestiohjeiden muuttumisesta. Kainuun sote tiedottaa asiasta lisätietojen selvittyä.

Kouluissa ja päiväkodeissa tartuntoja ja altistuneita

Eri puolilla Kainuuta kouluissa ja päiväkodeissa on yhteensä satoja koronatartunnalle altistuneita lapsia.

Positiivisen testituloksen saaneet sekä oireiset oppilaat jäävät kotihoitoon. Tartunnanjäljitys ohjeistaa altistuneet. Kunnat tiedottavat opetusjärjestelyistä oppilaita ja huoltajia.

Kansalaisten vastuullisuutta tarvitaan - kaikkia lähikontakteja tulee nyt vähentää

Tartuntariski on kohonnut koko maassa, joten altistumisen mahdollisuus on hyvin yleinen. Kainuussa on voimassa sekä kokoontumisia että ravintoloita koskevia rajoituksia. Lisäksi kaikkia lähikontakteja kehotetaan vähentämään sekä olemaan järjestämättä myöskään yksityistilaisuuksia. 

”Koronatilanteen ennakoidaan jatkuvan vaikeana pitkään. Siihen kuinka pitkään, ja millaiseksi tilanne kääntyy, on mahdotonta vastata. Valmistaudumme yhä lisääntyviin tartuntamääriin sekä tarvittaviin toimiin sairaalahoidon turvaamiseksi. Jos henkilöstön poissaolot lisääntyvät ja samaan aikaan potilasmäärät kasvavat, on siirryttävä kiireettömän toiminnan alasajoon. Tällä hetkellä joitain suunniteltuja toimenpiteitä on jo jouduttu siirtämään”, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

”Rokotukset antavat onneksi merkittävän suojan, joka pienentää vakavan sairastumisen riskiä. Kainuussa on kuitenkin edelleen tuhansia ihmisiä vailla rokotuksia. Kehotuksia, että nyt kannattaa hankkia tartunta, kun oireet vaikuttavat lieviltä, ei todellakaan tule noudattaa. Etukäteen ei voi tietää, kenen kohdalla tauti osoittautuu vaikeaksi. Erityistä vastuuttomuutta osoittaa myös juhlien tms. järjestäminen, jos kokoontumisten tavoitteena on vähätellä riskejä – tällaisesta ikävä kyllä on viitteitä. Koronatauti voi olla seurauksiltaan vakava”, muistuttaa Käsmä-Ronkainen.

  • Ohjeet tartunnan saaneelle

Jos on saanut positiivisen tuloksen terveydenhuollon koronatestistä, tulee jäädä kotiin ja odottaa tartunnanjäljityksen yhteydenottoa. Tieto eristykseen määräämisestä annetaan tekstiviestillä tai puhelimitse mahdollisimman pian; viive voi olla useita vuorokausia.

Mikäli oireet pahenevat, esimerkiksi hengitys vaikeutuu, tulee ottaa yhteyttä omalle terveysasemalle, päivystysapuun 116 117 tai hätätilanteessa 112.

  • Ohje altistuneelle

Hengitystieoireiset (mm. nuha, yskä, kurkkukipu, kuume) sekä koronatartunnalle altistuneet henkilöt ohjataan hakeutumaan koronatestiin. Aika varataan ensisijaisesti verkkopalvelusta Omasote.kainuu.fi (puhelimitse 040 165 0020).

Kainuun keskussairaalan päivystysapu 116 117 on ruuhkautunut kansalaisten koronaan liittyvistä tiedusteluista. Päivystykseen ei tule soittaa tiedusteluita varten, vaan ottaa yhteyttä vain mikäli tarvitsee kiireellistä hoidon tarpeen arviointia tai päivystyshoitoa.

 

Lisätietoja medialle: pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655