Tiedote 17.01.2022

​​​​​​​Sunnuntaina 130 tartuntaa

Kainuussa todettiin sunnuntaina 130 koronatartuntaa. Viimeisen viikon aikana tietoon tulleita tartuntoja on 989; luku voi vielä täsmentyä laboratoriovarmennusten myötä. Koronaviruksen ilmaantuvuus alueella on yli tuhat  / 100 000 asukasta /14 vrk. Tartuntojen ennakoidaan edelleen lisääntyvän lähiviikkojen ajan.

Kainuun prikaati on ilmoittanut Kajaanin varuskunnassa olevan 342 koronatartunnan saanutta varusmiestä. Puolustusvoimien karanteeni- ja eristysohjeistus poikkeavat jossain määrin siviiliterveydenhuollon ohjeista. Varusmiehet ja muu henkilöstö saavat lisätietoja palveluspaikastaan.             

Tartunnanjäljityksen kontaktoinneissa on useiden päivien viive. Kainuun sote pyytää asiakkaita päivittämään terveyspalveluiden yhteystietonsa Omasote-verkkopalvelun kautta (-> terveyspalveluiden ajanvarauksen omat tiedot) ja sallimalla yhteydenoton myös tekstiviestitse. Yhteystiedot voi päivittää myös asioinnin yhteydessä esim. terveysasemalla.

  • Ohjeet oireisille ja tartunnan saaneille

Hakeudu koronatestiin mikäli sinulla koronaan viittaavia oireita. Kainuun soten koronatestaus on avoinna Kajaanissa päivittäin sekä KAKS:n että Rajakatu 3:n testiasemilla. Muissa kunnissa terveysasemien testaus palvelee arkipäivisin. Ajat varataan ensisijaisesti verkkopalvelusta Omasote.kainuu.fi (puhelimitse 040 165 0020). Tarkista, että yhteystietosi terveyspalveluissa ovat oikein.

Jos on saanut positiivisen tuloksen terveydenhuollon koronatestistä, tulee jäädä kotiin ja odottaa tartunnanjäljityksen yhteydenottoa. Tieto eristykseen määräämisestä annetaan tekstiviestillä tai puhelimitse mahdollisimman pian; viive voi olla useita vuorokausia.

Mikäli oireet pahenevat, esimerkiksi hengitys vaikeutuu, tulee ottaa yhteyttä omalle terveysasemalle, päivystysapuun 116 117 tai hätätilanteessa 112.

  • Ohje altistuneille

Koronatartunnalle altistuneita henkilöitä kehotetaan hakeutumaan koronatestiin. Myös kotitestejä voi käyttää, mutta negatiivinen kotitesti ei poissulje koronavirusinfektiota.

Jos olet altistunut tartunnalle, eikä sinua ole määrätty karanteeniin, pyri välttämään kodin ulkopuolisia lähikontakteja 5 vuorokauden ajan altistumisesta lukien. Käytä kasvomaskia käyttöä ja huolehdi käsihygieniasta. Jos saat koronavirustartuntaan sopivia oireita, hakeudu testiin.

Kainuun keskussairaalan päivystysapu 116 117 on ruuhkautunut kansalaisten koronaan liittyvistä tiedusteluista. Päivystykseen ei tule soittaa tiedusteluita varten, vaan ottaa yhteyttä vain mikäli tarvitsee kiireellistä hoidon tarpeen arviointia tai päivystyshoitoa.

Rokotuksia saatavilla

Kolmatta koronarokotusta suositellaan kaikille yli 18-vuotiaille sekä yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille. Sen on tällä hetkellä saanut noin puolet yli 12-vuotiaista kainuulaisista.

Koronarokotukset ovat tarjolla viisi vuotta täyttäneille. Rokotuspisteissä on ollut hyvin tilaa viime päivinä. Rokotuksissa voi käydä myös aikaa varaamatta. Katso tarkemmat rokotuksiin liittyvät ohjeet sote.kainuu.fi/koronainfo.

 

Lisätietoja medialle: Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655 

 

Edit: Korjattu rokotussuositusta 12-vuotta täyttäneiden osalta (18.1. klo 8)