Tiedote 25.11.2021

​​​​​​​Sotkamon tk-vuodeosastolla sulku koronatartunnan vuoksi – KAKS:n sairaalahoidon tilannetta seurataan

Sotkamon terveyskeskussairaalan vuodeosasto on toistaiseksi suljettu uusilta potilailta ja vierailijoilta osaston potilaalla eilen todetun koronatartunnan vuoksi. Asiaa arvioidaan uudelleen viimeistään 30.marraskuuta.

Kainuun keskussairaalassa on tänään torstaiaamuna hoidossa neljä koronapotilasta. ”KAKS:n päivystyksen seurantaosasto toimii tilanteen vuoksi tavallista pienemmällä paikkamäärällä. Mikäli koronapotilaiden määrä KAKS:ssa kasvaa, seurantaosasto muuttuu jatkossa pandemiaosastoksi. Tällä on luonnollisesti vaikutusta muiden potilaiden hoitoon, joten seuraamme tarkoin tilanteen kehittymistä”, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen Kainuun sotesta.

Kainuun keskussairaalassa ei tällä hetkellä ole koronapotilaita tehohoidossa. KAKS:n viidestä varsinaisesta tehohoitopaikasta neljä on vapaana. Lisäksi sairaalassa on kymmenen tehovalvontapaikkaa, joista osa on myös vapaana. Tehovalvonnassa hoidetaan erityistä tarkkailua vaativia potilaita, kuten infarktipotilaita.

Influenssapotilaita ei Kainuussa ole sairaalahoidossa.

”Pystymme siis edelleen toimimaan täysin normaalisti, mutta koronatilanteen huonontuessa muualla Suomessa on myös Kainuussa oltava varuillaan. Kiireettömien, suunniteltujen leikkausten peruminen tehdään vain välttämättömistä syistä, esimerkiksi mikäli jatkohoito vaarantuisi hoitopaikkojen rajallisuuden vuoksi”, korostaa Lea Käsmä-Ronkainen.

Rokotusten lisääminen erityisen tärkeää

Kainuussa yli 12-vuotiaista kahdesti rokotettujen osuus on 87 %, mutta 20–35 -vuotiailla se on edelleen alle 70 %. Tämä tarkoittaa, että Kainuussa on tuhansia ihmisiä joko kokonaan tai osittain ilman rokotussuojaa.

Koska vajaan rokotussuojan saaneita on edelleen runsaasti, Kainuun sote ja kunnat ovat esittäneet vetoomuksen asukkaille, että yleisötapahtumiin ja vastaaviin osallistutaan vain rokotettuna ja luonnollisestikin oireettomana.

”Kannustamme voimakkaasti kuntalaisia ottamaan sekä korona- että influenssarokotteet. Rokotukset saa helposti kuntien rokotuspisteissä – käytämme media- ja someviestinnän lisäksi myös muistutustekstiviestejä eri ikäryhmille, jotta mahdollisimman moni edelleenkin rokottautuisi”, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

Kolmatta koronarokotusannosta suositellaan tällä hetkellä kaikille yli 60-vuotiaille tai riskiryhmiin kuuluville sekä niille sote-ammattilaisille, jotka ovat saaneet kaksi rokotetta ns. lyhyellä välillä viime talvena. Toisen ja kolmannen annoksen väli tulee olla vähintään 6 kuukautta, paitsi voimakkaasti immuunipuutteisilla henkilöillä, joille kolmas annos voidaan antaa kaksi kuukautta toisen jälkeen.

Al­le 30-vuo­tiail­le mie­hil­le ei kui­ten­kaan tois­tai­sek­si suo­si­tel­la kol­mat­ta an­nos­ta nuo­ril­la mie­hil­lä esiin­ty­nei­den har­vi­nais­ten sy­dän­li­has­tu­leh­dus­ten vuok­si.

Koronarokotteen suojateho heikkenee tartuntojen leviämistä vastaan muutama kuukausi toisen annoksen jälkeen, mutta vakavaa sairastumista vastaa teho säilyy hyvänä.

Lisätietoja rokotuksista saa sekä Kainuun soten että THL:n verkkosivuilta.

 

Lisätietoja: Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655