Tiedote 15.01.2022

Perjantaina 141 tartuntaa

Kainuussa todettiin perjantain aikana 141 uutta koronatartuntaa. Määrä voi edelleen nousta illan viimeisten laboratoriotulosten jälkeen. Tartunnanjäljityksen kontaktoinneissa on usean päivän viive.

Koronatartuntoja todetaan nyt laajasti ja niillä on vaikutuksia myös yhteiskunnan eri toimintoihin henkilökunnan poissaolojen vuoksi. Kainuun sote on eilen siirtynyt tehostettuun valmiuteen varautuakseen tarvittaviin toimiin palveluiden turvaamiseksi. Näitä voivat olla pandemiapotilaiden hoitoon liittyvät järjestelyt, kuten lisähoitopaikat sekä erityisesti kiireettömän toiminnan supistaminen ja henkilöstön siirtäminen tarvittaessa.

”Tartuntamäärät ovat alueella moninkertaistuneet ja tuhannen tapauksen viikkotaso lähestyy, ja määrässä on toki vain terveydenhuollon tietoon tulevat tartunnat. Olemme nostaneet testikapasiteettia entisestään ja kehotamme edelleen oireisia ja altistuneita hakeutumaan testiin. Kotitestejä suositellaan, mutta on hyvä muistaa, että negatiivinen tulos ei poissulje tartuntaa – positiivisessa tuloksessa tulee hakeutua terveydenhuollon testiin jatkotoimia varten”, selventää Kainuun soten johtajaylilääkäri Ritva Kanervo.

Ohjeita

Oireettomia altistuneita ohjeistetaan välttämään kodin ulkopuolisia lähikontakteja 5 vuorokauden ajan altistumisesta lukien. Karanteenia ei välttämättä määrätä, mikäli henkilöllä on täysi rokotussuoja tai aiemmin sairastettu koronatauti. Vajaan rokotussuojan tai yli 3 kk sitten koronan sairastanut lapsi tai aikuinen määrätään karanteeniin, jos on altistunut samassa taloudessa asuvan koronatartunnalle.

Kainuun sote on antanut kouluille ja päiväkodeille ohjeet, jonka mukaan koko luokkia tai ryhmiä ei automaattisesti aseteta karanteeniin. Koulussa tai varhaiskasvatuksessa saaduissa altistumisissa oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin.

Töihin tai kouluun voi yleensä palata, kun on kulunut 5 vuorokautta viimeisimmäksi sairastuneen perheenjäsenen oireiden alkamisesta tai oireettomasti sairastuneen henkilön positiivisesta testituloksesta. Karanteeni- ja eristystarve arvioidaan kuitenkin yksilöllisesti ja ohjeista voidaan poiketa tartuntatautilääkärin päätöksen perusteella.

Kainuun soten koronatestaus on avoinna Kajaanissa päivittäin sekä KAKS:n että Rajakatu 3:n testiasemilla. Muissa kunnissa terveysasemien testaus palvelee arkipäivisin. Ajat varataan ensisijaisesti verkkopalvelusta Omasote.kainuu.fi (puhelimitse 040 165 0020).

Rokotussuoja erittäin tärkeä

Koronarokotukset ovat vaikean pandemiatilanteen vuoksi ratkaisevan tärkeitä. Rokotukset suojaavat vakavalta sairastumiselta sekä vähentävät myös tartuntoja. Rokotukset saa helposti lähimmästä rokotuspisteestä.

Kolmatta koronarokotusta suositellaan kaikille yli 18-vuotiaille sekä yli 12-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville (ks. tarkemmat ohjeet sote.kainuu.fi/koronainfo).

 

Lisätietoja medialle: johtajaylilääkäri Ritva Kanervo 040 688 4307