Tiedote 02.08.2022

Neljänsiä koronarokoteannoksia tarjolla vaiheittain

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee neljättä koronarokoteannosta 60 vuotta täyttäneille sekä henkilöille, joilla on kohonnut vakavan koronataudin riski. Tehosteannosta suositellaan, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3-4 kuukautta.

Neljänsien koronarokotteiden jakelua laajennetaan Kainuussa vaiheittain seuraavasti:

2.8. alkaen

• 70 vuotta täyttäneille

• iäkkäille, jotka asuvat hoitokodeissa tai ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä

• iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet

• 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt

15.8. alkaen

 • 18 - 69 -vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville

22.8. alkaen

• 60 vuotta täyttäneille

Luettelo riskiryhmistä on koottu THL:n verkkosivuille. Kuntien rokotuspisteiden aukioloajat löytyvät verkkosivuilta sote.kainuu.fi/koronarokotukset sekä paikallislehtien viikkoilmoituksista.

”Osa väestöstä on jo sairastanut koronataudin, joten on hyvä muistaa, että koronavirustartunta vastaa yhtä rokotetta. Esimerkiksi neljättä annosta ei tarvitse, jos on kolme rokotusta ja sairastettu korona”, kertoo Kainuun soten johtajaylilääkäri Ritva Kanervo. ”Rokoteannoksen ja tartunnan välin on kuitenkin oltava vähintään kuusi viikkoa, jotta taudin voidaan katsoa vastaavan yhtä rokoteannosta. Muuten ei ole väliä, milloin tauti on sairastettu. Ja kotitestikin riittää sairastetun taudin toteamiseksi”, ohjeistaa Kanervo.

Viidettä koronarokoteannosta suositellaan voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaan viides rokoteannos voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4-6 kuukautta.

Voimakkaasti immuunipuutteisilla vakavan taudin riski on erityisen suuri. Immuunipuutos voi olla synnynnäistä tai aiheutua muun sairauden tai rokotevastetta heikentävän lääkityksen vuoksi. Koronavirustartunta vastaa yhtä rokoteannosta myös immuunipuutteisilla, joten taudin sairastanut ja neljä rokoteannosta saanut ei tarvitse viidettä rokoteannosta tässä vaiheessa.

Koronatilanne Kainuussa rauhallinen, mutta tautia on edelleen liikkeellä

Koronavirusta on alkukesää enemmän liikkeellä, mutta yleistilanne on rauhallinen. Sairastuneiden oireet ovat yleensä lieviä, mutta koronapotilaita on hoidossa myös Kainuun keskussairaalassa.

Lisätietoja ja toimintaohjeita rokotuksista sekä koronatartunnan saaneille tai altistuneille on koottu Kainuun soten verkkosivuille sote.kainuu.fi/koronainfo. Kainuussa on voimassa THL:n mukaiset suositukset.

 

Lisätietoja medialle: Johtajaylilääkäri Ritva Kanervo 040 688 4307