Tiedote 24.07.2021

Neljä tartuntaa - tartuntariski kohonnut - Kainuun sote oikaisee vääriä tietoja

Neljä uutta tartuntaa – tartuntariski kohonnut

Kainuussa on todettu eilen neljä uutta koronatartuntaa, joista kaksi Kajaanissa ja kaksi Kuhmossa. Jäljitys on kesken, mutta tämän hetken tietojen mukaan tartuntoihin ei liity merkittäviä lähipiirin ulkopuolisia altistumisia.

Koronaepidemia kiihtyy edelleen koko maassa ja tartuntariski on kohonnut erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa.

Kainuun tartunnanjäljitys on ruuhkautunut nopeasti lisääntyneiden tartunta- ja kontaktimäärien vuoksi. Yksittäisiä altistumispaikkoja on ihmisten laajan liikkuvuuden ja runsaiden kontaktien vuoksi vaikea nimetä. Nämä liittyvät usein ryhmien kokoontumisiin tai illanviettoihin yhdistettynä alkoholinkäyttöön. Tapahtumissa, yleisötilaisuuksissa ja ravintoloissa on syytä erityiseen varovaisuuteen, vaikka näitä koskevia varsinaisia rajoituksia ei olekaan voimassa. 

Kainuun asukkaita ja alueella oleskelevia kehotetaan varovaisuuteen ja huomioimaan voimassa olevat ohjeet. Maakunnassa on parhaillaan käynnissä myös useita suuria yleisötapahtumia. Järjestäjien ja osallistujien tulee noudattaa erillisiä terveysturvallisuusohjeita.

Kaikissa oman perheen ulkopuolisissa kontakteissa on suositeltavaa noudattaa yli kahden metrin turvavälejä tai käyttää kasvomaskia.

Kainuun sote oikoo virheellisiä tietoja ravintolarajoituksiin liittyen

Tänään lauantaina astuu voimaan ravintolarajoituksia koskeva Valtioneuvoston asetus. Päätös koskee useita kiihtymisvaiheen alueita – lukuun ottamatta Kainuuta, jossa kiihtymisvaihe on todettu 20.7. alkaen.

Julkisuudessa on esitetty virheellisiä käsityksiä, joiden mukaan Kainuun sote ei olisi toimittanut ajoissa tarvittavia tietoja päätöksentekoa varten. Tieto on virheellinen ja tähän liittyvää uutisointia on pyydetty oikaisemaan. Tapahtumiin ei liity Kainuun osalta epäselvyyksiä, ja faktat asiassa ovat seuraavat:

Sosiaali- ja terveysministeriö on 16.7 pyytänyt sairaanhoitopiireiltä arviota millaiseksi alueiden epidemiatilanne kehittyy 22.7. mennessä. Tätä arvioita pyydettiin 20.7. mennessä, ja se toimitettiin asianmukaisesti STM:öön 19.7. Ministeriö on ollut tietoinen arviosta - jonka mukaan alue siirtyisi kiihtymisvaiheeseen - ja todennut 21.7 Kainuun kiihtymisvaiheeseen siirtymisen jälkeen, että päätöstä rajoituksen asettamisesta vielä harkitaan.

Valtioneuvosto on ilmoittanut käsittelevänsä epidemiatilannetta ja ravintolarajoituksia uudelleen ensi viikolla.

 

Lisätiedot: vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872