Tiedote 18.01.2022

Maanantaina 145 tartuntaa

Maanantaina Kainuussa raportoitiin 145 koronatartuntaa. Koronaviruksen ilmaantuvuus alueella on noin 1200 / 100 000 asukasta /14 vrk. Tartuntojen ennakoidaan edelleen lisääntyvän lähiviikkojen ajan.

Viime viikolla koronatestejä otettiin Kainuun soten testiasemilla noin 5000. Näistä positiivisia oli noin 20 %.

”Koronakoordinaatioryhmässä saadaan tänään lisätietoja aluehallintovirastolle tehdyn lisärajoitusesityksen tilanteesta. Epidemiatilanteen Kainuussa ennakoidaan edelleen huonontuvan kuten muualla maassa. Vaikka Omikron-tartunnat leviävät herkästi, oirekuva rokotetuilla näyttää olevan lievä. Määrät ovat kuitenkin niin suuria, että poissaolot vaikuttavat eri toimintoihin”, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

Tartunnanjäljityksen kontaktoinneissa on noin viiden vuorokauden viive. Kainuun sote pyytää asiakkaita päivittämään terveyspalveluiden yhteystietonsa Omasote-verkkopalvelun kautta (-> terveyspalveluiden ajanvarauksen omat tiedot) ja sallimalla yhteydenoton myös tekstiviestitse. Yhteystiedot voi päivittää myös asioinnin yhteydessä esim. terveysasemalla.

Kainuun keskussairaalan päivystysapu 116 117 on ruuhkautunut kansalaisten koronaan liittyvistä tiedusteluista. Päivystykseen ei tule soittaa tiedusteluita varten, vaan ottaa yhteyttä vain mikäli tarvitsee kiireellistä hoidon tarpeen arviointia tai päivystyshoitoa.

Kiireetöntä toimintaa joudutaan supistamaan

Koronatartunnat vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalveluissa tällä hetkellä erityisesti henkilökunnan poissaoloihin. Sairaalahoidon tarve on edelleen pieni; koronaoireiden vuoksi hoidossa on muutamia potilaita.

Kiireetöntä laboratoriopalvelua on jouduttu Kainuussa supistamaan useissa toimipisteissä. Leikkaustoiminnan sekä kiireettömien tutkimusten ja hoidon supistamiseen on varauduttu ja alasajoon ryhdytään tarpeen vaatiessa.

Rokotuksia saatavilla – Kajaanin Kisatien rokotuspiste suljetaan

Kolmannen koronarokotuksen on saanut puolet yli 12-vuotiaista kainuulaisista. Heikoin rokotesuoja on edelleen alle 40-vuotiailla. Täysin ilman koronarokotteita on edelleen tuhansia kainuulaisia.

Kajaanissa Kisatielle viime viikolla avattu rokotuspiste suljetaan toistaiseksi huomisesta alkaen, koska asiakasmäärät ovat jääneet alhaiseksi. Kajaanissa koronarokotuksia jatketaan edelleen sekä Prismassa että Kaukametsän opiston rokotuspisteillä

Koronarokotukset ovat tarjolla viisi vuotta täyttäneille. Rokotuksissa voi käydä myös aikaa varaamatta. Katso tarkemmat rokotuksiin liittyvät ohjeet sote.kainuu.fi/koronainfo.

 

Lisätietoja medialle: Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655