Tiedote 18.07.2021

Kuusi uutta koronatartuntaa lauantaina – tartunnanjäljitys ruuhkautunut - rokotukset jatkuvat

Lauantaina on tullut tietoon kuusi uutta koronatartuntaa Kajaanissa. Näihin liittyen noin kaksikymmentä henkilöä on määrätty karanteeniin. Tapauksiin liittyy runsaasti altistuneita ja tartunnanjäljitys on edelleen kesken. Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 68,1 / 100 000 as / 14 vrk.

Kainuun tartunnanjäljitys on ruuhkautunut nopeasti lisääntyneiden tartuntojen ja erityisesti altistuneiden suuren määrän vuoksi. Viikon kuluessa Kainuussa on todettu yli kolmekymmentä positiivista tulosta ja karanteeniin on asetettu noin 150 henkilöä. Suurin osa näistä on Kajaanista tai Sotkamosta.

Riski altistua tartunnalle on kohonnut, joten varoimet yleisillä paikoilla ja lähikontakteissa ovat tarpeen. Kainuun sote ohjeistaa henkilöitä, jotka epäilevät altistuneensa koronatartunnalle, varaamaan testiajan ja välttämään omaehtoisesti kontakteja kunnes testitulos on selvillä. Testiajan voi varata itse Omasoten kautta. Testauksessa on viivettä suurten testimäärien vuoksi.

”Merkittävä osa tapauksista liittyy nuorten tai nuorten aikuisten kesän viettoon. Tartuntaketjujen selvittämistä hidastaa paitsi tapausten ja kontaktien määrä, myös se, että jäljitys ei saa oikeita tietoja ajoissa. Usein osallisten tarinat menevät ristiin ja todelliset tapahtumat selviävät myöhemmin. Pahimmillaan tahallinen tietojen peittely johtaa tartuntojen leviämiseen, kun aikaa kuluu. Terveysviranomaisilla on oikeus saada tarvittavat tiedot käyttöönsä”, korostaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola.

Muista

• Säilytä turvaväli tai käytä kasvomaskia kaikissa kodin ulkopuolisissa lähikontakteissa

• Jos sairastut tai altistut, velvollisuutesi on auttaa viranomaisia antamalla tietoja jäljitystä varten

• Eristys tai karanteeni ei ole vapaaehtoinen, vaan lailla säädetty varotoimi, jota tulee ehdottomasti noudattaa

• Ottamalla koronarokotteen omalla vuorollasi suojaat itsesi ja läheisesi mahdollisesti vakavalta sairastumiselta.

• Koronatestaus ajanvarauksella KAKS:ssa päivittäin (ensisijaisesti Omasoten kautta tai 040 165 0020), kuntien terveysasemilla aukioloaikojen mukaan (lisätiedot sote.kainuu.fi/koronainfo)

Koronarokotukset jatkuvat

Koronarokotukset ovat tällä hetkellä avoinna 16 vuotta täyttäneille kainuulaisille. Aikojen saatavuus vaihtelee paikkakunnittain. Kainuussa koronarokotuksen vähintään yhden annoksen on saanut yli 70 % aikuisväestöstä.

Myös nuoret ovat varanneet rokotusaikoja kiitettävästi, mutta rokotuskattavuus nuoremmissa ikäluokissa ei ole samalla tasolla kuin muualla Suomessa, joka johtuu rokotevalmisteiden jakelumääristä. Toimitusmääriä pienennettiin kesällä aiemmin ennakoidusta. Uusia aikoja ole voitu avata toivottuun tahtiin, koska rokotteet on pitänyt käyttää tehosteannoksiin. Alueet eivät itse voi vaikuttaa jaettavien annosten määrään tai aikatauluun.

Kainuuseen saadaan nyt viikoittain 2000–3000 rokotetta, joista suurin osa menee keväällä rokotettujen tehosteannoksiin. Toimituksiin liittyy edelleen vaihtelua ja epävarmuutta. Elokuussa uusia aikoja voidaan lisätä ensimmäistä rokotetta odottaville.

Koronarokotukset toteutetaan Kainuussa ajanvarauksella. Pienet ja vaihtelevat rokotemäärät, vaativa lääkelogistiikka sekä henkilöstön käytön rajoitteet eivät mahdollista massajakelua tai ns. walk-in järjestelyitä.

Rokotukset hoidetaan normaalipalveluiden ohella ja niissä työskentelee kaikki irrotettavissa oleva henkilöstö. Toteutukseen osallistuu päivittäin kymmeniä neuvolan, terveysasemien sekä koulu- ja opiskelijath:n, lääkehuollon ja tietohallinnon työntekijöitä, joiden lisäksi töissä on myös alan opiskelijoita ja eläkeläisiä.

Koronarokotukset jatkuvat kahden ensimmäisen kierroksen osalta ainakin vuoden loppuun saakka.

 

Lisätiedot: vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 487