Tiedote 28.08.2020

Kuhmossa nyt 4 koronatartuntaa, altistuneita yli 50. Koko Kainuun alueelle välitön kasvomaskisuositus

Kuhmossa nyt 4 koronatartuntaa, altistuneita yli 50. Koko Kainuun alueelle välitön kasvomaskisuositus

 

Kuhmossa on todettu yhteensä 4 uutta koronatapausta, altistuneita on yli viisikymmentä. Yksi altistumispaikoista on Tuupalan alakoulu, puukoulun puoli. Kaikki sairastuneet ovat aikuisia, eri tehtävissä ja eri työpaikoissa. Tartunnan jäljitys on kesken ja tartuntamäärät voivat muuttua jäljityksen edetessä.

Hengitystieoireisia kansalaisia pyydetään hakeutumaan koronatestiin ja välttämään kontakteja muihin ihmisiin testituloksen saamiseen saakka.

Suojainsuositus voimaan Kainuussa välittömästi

Kainuun sote suosittelee koko Kainuun alueelle kasvomaskien käyttöä alkaen välittömästi. Kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Kasvomaskisuositus koskee yli 15 –vuotiaita kansalaisia. Kuntien tulee huolehtia, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville on saatavissa maskeja ilmaiseksi. Kunnat ilmoittavat maskien jakelun aloittamisesta ja jakelupaikasta. Kuhmossa maskien jakelu on alkanut perjantaina ja Kajaanin kaupunki aloittaa jakelun maanantaina 31.8.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollossa otetaan väittömästi käyttöön hengistyssuojaimet kaikessa fyysisiä kontakteja käsittävässä potilas- ja asiakastyössä.

Kainuun soten vanhuspalvelujen hoitokodeissa ja hoivayksiköissä vierailukielto

Kainuun soten vanhuspalvelujen hoitokodeissa ja hoivayksiköissä on toistaiseksi voimassa vierailukielto tästä päivästä lukien. Lisäksi vierailukielto koskee Kuhmon terveyskeskussairaalan vuodeosastoa.

Mikäli epäilet koronatartuntaa

Mi­kä­li on epäi­ly ko­ro­na­tar­tun­nas­ta, on syy­tä teh­dä en­sin tes­ti omao­lo.fi –pal­ve­lus­sa, jos­sa ar­vioi­daan tes­tin tar­peel­li­suus. Näyt­tee­not­toon voi va­ra­ta ajan Oma­so­ten kaut­ta, jos­ta voi­daan va­ra­ta Ka­jaa­nin, Kuh­mon, Sot­ka­mon ja Suo­mus­sal­men näyt­tee­not­toa­jat tai soit­ta­mal­la 116 117. Mui­hin ter­vey­sa­se­miin saa tes­tia­jan soit­ta­mal­la suo­raan ter­vey­sa­se­mal­le. Kai­nuu­lai­nen voi ha­lu­tes­saan käyt­tää myös Ter­veys­ta­lon tai Me­hi­läi­sen tes­ti­pal­ve­lua, jon­ka hin­nas­ta Kai­nuun SO­TE-kun­tayh­ty­mä kom­pen­soi oman tes­ti­kus­tan­nuk­sen­sa suu­ruu­den suo­raan tes­tin suo­rit­ta­jal­le. Kom­pen­saa­tion suu­ruus al­kaen on 106 € alv 0% / tes­ti yli­me­ne­vän osuu­den jää­des­sä it­se mak­set­ta­vak­si. Me­net­te­ly on voi­mas­sa tois­tai­sek­si.

Ko­ro­na­tes­tis­sä käy­nei­den tu­lee odot­taa tes­tin ne­ga­tii­vi­nen tu­los en­nen pa­laa­mis­ta päi­vä­hoi­toon, kou­luun tai työ­pai­kal­le.

Kai­nuun so­te on lin­jan­nut per­hei­den ko­ro­na­tes­tauk­sen si­ten et­tä yh­den oi­rei­sen tes­taus sa­mas­sa per­hees­sä riit­tää. Ne­ga­tii­vi­sen tu­lok­sen mu­kaan ko­ko per­he on ne­ga­tii­vi­nen ellei tiedossa ole altistumista COVID-19 infektiolle tai ulkomaan matkaa 14vrk sisällä oireiden alusta. Mi­kä­li tie­dos­sa on ul­ko­maan mat­ka tai al­tis­tu­mi­nen CO­VID-19 in­fek­tiol­le 14 vrk si­säl­lä oi­rei­den alus­ta, tu­lee kaik­ki oi­rei­set tes­ta­ta.

Tiedotus

Kainuun sote tiedottaa asiasta seuraavan kerran lauantaina 29.8. klo 15 mennessä.