Tiedote 07.12.2021

Koronatilanne heikentynyt nopeasti Kainuussa

Viikolla 48 Kainuussa todettiin 57 koronatartuntaa, joten edelliseen viikkoon verrattuna määrä on kolminkertaistunut. ”Edelleen alueen epidemiatilanne on rauhallinen muuhun maahan verrattuna, mutta oletettu kehitys huonompaan tapahtui varsin nopeasti”, luonnehtii Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

Eilen maanantaina Kainuussa todettiin 13 uutta tartuntaa, joista yhdeksän liittyy Otanmäessä sijaitsevan Skoda Transtechin tehtaalle.

Yksittäisten perhe- ja lähipiirissä todettujen tartuntojen lisäksi viime viikon koulualtistumiset viittaavat samaan kehitykseen kuin muualla Suomessa eli rokottamattomien lasten ja nuorten tartunnat ovat kasvussa.

”Valtaosa Kainuun tapauksista liittyy kuitenkin tällä hetkellä viruksen leviämiseen tiiviissä tehdasyhteisössä. Varotoimista huolimatta kontakteja on vaikea välttää, joten tartuntoja voi tulla paljon, kuten nyt nähdään. Lisäksi on huomioitava, että suurten työpaikkojen vaikutukset ulottuvat perheiden ja muun lähipiirin kautta myös muualle. Oletettavasti tapausmäärät vielä kasvavat jatkotestauksen myötä”, jatkaa Käsmä-Ronkainen.

Kajaanissa poikkeusjärjestelyitä koulussa ja päiväkodissa

Kajaanin kaupunki on varotoimena toteuttanut Kätönlahden koululla ja Kuurnan päiväkodissa poikkeusjärjestelyitä. Altistusten vuoksi tilannetta seurataan ja huoltajia informoidaan mm. Wilma-viesteillä.

Kolmannet koronarokotukset käynnissä 18 vuotta täyttäneille

Kolmas koronarokote on tarjolla kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Koronarokote on tehokas suoja vakavaa koronatautia vastaan, jonka lisäksi rokote vähentää merkittävästi viruksen leviämistä, vaikka ei poistakaan tartuntoja.

Kainuun soten rokotuspisteissä Kajaanissa, Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmella on mahdollisuus myös ajanvaraukseen. Ajanvaraus tehdään Omasote-verkkopalvelun kautta. Kaikissa rokotuspisteissä saa sekä koronarokotteita että riskiryhmien influenssarokotteita myös ilman ajanvarausta. Aukioloajat pyydetään tarkistamaan Kainuun soten verkkosivuilta (sote.kainuu.fi/koronainfo)

Rokotukset riskiryhmiin kuuluville 5 - 11 -vuotiaille lapsille käynnistyvät, kun lapsille tarkoitettuja rokotevalmisteita saadaan maahan. Oletettavasti tähän menee vielä useita viikkoja.

Muistutus yleisohjeista

Kainuun sote muistuttaa, että hengitystie- tai vatsaoireisena (nuha, yskä, kurkkukipu, ripuli) tulee jäädä kotiin sairastamaan. Koronatestiin tulee hakeutua erityisesti mikäli tietää altistuneensa, on rokottamaton tai yhteen kertaan rokotettu tai oireet ovat erityisen voimakkaita.

Positiivisen koronatestituloksen saanut määrätään tartuntatautilain mukaiseen eristykseen. Myös virukselle altistuneet täyden rokotussarjan saaneet voidaan määrätä karanteeniin, vaikka lähtökohtaisesti näin ei aina olekaan tarvetta.

Kasvomaskien käyttö, hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen ja lähikontaktien rajoittaminen on edelleen tärkeää epidemian pahentumisen välttämiseksi.

 

Lisätietoja medialle:

  • Kainuun sote, pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655