Tiedote 12.11.2021

Koronatilanne ennallaan - rokotuspisteet lähiviikoille

Kainuun koronatilanteessa ei merkittävää muutosta

Koronatilanne on säilynyt Kainuussa rauhallisena. Tartuntoja on loppuviikolla todettu 2 – 5 kpl päivässä. Tartunnat liittyvät lähinnä vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin ja ne ovat olleet pääosin jäljitettävissä.

Sotkamossa Leivolankylän koulun ja päiväkodin tartuntaketjussa on todettu 2 uutta tartuntaa jo aiemmin karanteenissa olleilla henkilöillä. Aiemmista mahdollisista ravintola-altistumisista ei ole todettu tartuntoja.

Osastotoimintaan liittyvät tartunnat ovat myös rauhoittumassa. Kainuun keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osaston C6 suljettuna ollut toinen siipi avataan uusille potilaille ja vierailijoille tänään 12.marraskuuta. Osaston toisen siiven samoin kuin Sotkamon terveyskeskusosaston avaaminen mahdollistunee ensi viikon mittaan, mikäli tilanne pysyy rauhallisena.

Influenssarokotukset alkavat Kainuussa maanantaina 15. marraskuuta

Influenssavirus voi aiheuttaa vakavan sairastumisen erityisesti riskiryhmään kuuluville. Kausi-influenssarokote antaa tehokkaan suojan, ja suurin osa rokotteen ottaneista välttyy influenssalta tai tauti on yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa. 

Rokotus tarjotaan veloituksetta seuraaviin ryhmiin kuuluville:

• Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö

• Lapset (6 kk–6 v)

• Raskaana olevat naiset

• Kaikki 65 vuotta täyttäneet

• Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat

• Varusmiespalveluksensa aloittavat

• Vakavalle influenssalle erityisen alttiiden lähipiiri (samassa taloudessa asuva tai toistuvasti lähikontaktissa oleva henkilö)

 

Neuvolan asiakkaat rokotetaan neuvolakäynnin yhteydessä. Koulu- ja opiskelu-terveydenhuollon asiakkaita pyydetään varaamaan aika omalta terveydenhoitajalta. Kotisairaanhoidon piirissä olevat rokotetaan hoitokäyntien yhteydessä.

Kainuussa riskiryhmiin kuulumattomat voivat hankkia omakustanteisen influenssarokotteen pyytämällä sen suoraan apteekista 31.12.2021 saakka. Rokotteen voi pistättää käymällä rokotuspisteillä ilmoitettuina rokotuspäivinä.

Kainuun soten kausi-influenssarokotusten yhteydessä voi ottaa myös koronarokotteen sekä pneumokokkirokotteen. Pneumokokkibakteeri voi aiheuttaa mm. keuhkokuumeen, verenmyrkytyksen tai aivokalvontulehduksen. Omakustanteisen pneumokokkirokotteen voi ostaa suoraan apteekista Kainuun alueella 31.12.2021 saakka.

 

Rokotuspisteet lähiviikoille

Kajaanin Prisman koronarokotuspiste sulkeutuu 13.11. Koronarokotukset ja influenssarokotukset saa 15.11- 3.12. Kaukametsän opistolla (Koskikatu 4B) maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 8.30 - 15.30 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 8.30 - 17.30

Muiden kuntien rokotuspisteet ovat avoinna seuraavasti:

- Vuolijoen terveysasemalla 16.11. ja 23.11. (8.30 - 15.30)

- Paltamon neuvolassa 16.11. (9–16), 19.11. (9 - 11.30), 23.11. (9–16), 30.11. (9–16)

- Ristijärven neuvola 18.11. (9 – 15), 25.11. (10 – 16), 9.12. (9 - 11.30)

- Hyrynsalmen terveysasemalla19.11. (8–15), 30.11. (8–16), 8.12. (15 - 17.30)

- Kuhmon Oppimiskeskuksella (Piilolantie 47) 15.11 – 19.11. (8.30 - 15.30)

- Sotkamon terveysasemalla (sisään Perhekeskuksen ovesta) 15.11. – 24.11.2021 (ma-ti ja to - pe 8.30 - 15.30 ja ke 8.30 - 17.30)                

- Suomussalmen neuvolassa 12. - 13.11. (12 – 18) ja 15.11.- 19.11. (8.30 - 15.30)

 

Lisätietoja: Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655