Tiedote 09.03.2021

Koronarokotukset varattavissa myös vaikeaa keuhkosairautta sairastaville 16 - 69 -vuotiaille

Tänään 9.3. alkaen koronarokotuksiin voivat varata ajan 16 – 69 -vuotiaat vaikeaa kroonista keuhkosairautta sairastavat kainuulaiset henkilöt.

THL:n rokotusjärjestyksessä vaikeisiin keuhkosairauspotilaisiin kuuluvat

- Keuhkoahtaumatauti, keuhkolaajentuma, keuhkoputkien laajentuma, pitkäaikainen keuhkoputkitulehdus ja kystinen fibroosi.

- Lisäksi ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on selvästi heikentynyt keuhkokapasiteetti (esimerkiksi toinen keuhko puuttuu).

- Astmaatikot, jotka ovat käyttäneet viimeisen vuoden aikana kortikosteroidilääkitystä suun kautta tablettina.

 

Muut astmaatikot rokotetaan myöhemmin, sillä riski vaikealle koronavirustaudille on pienempi.

Aika varataan soittamalla numeroon 044 709 3788. Takaisinsoittopalvelussa on ruuhkaa (vastausaika 1 – 3 vrk).

 

Tällä hetkellä muut rokotusvuorossa olevat ryhmät ovat

- 1941 tai sitä ennen syntyneet

- 16–69 -vuotiaat, joilla on elinsiirto- tai kantasolusiirre tai aktiivinen syöpähoito, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö tai vaikea krooninen munuaissairaus

- yli 18-vuotiaat omaishoidettavat ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuva omaishoitaja iästä riippumatta.

 

Lisätietoja sairausryhmistä on koottu rokotusinfosivulle sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Ikäihmisten rokotuksiin (1941 ja sitä ennen syntyneet) voivat varata ajan itse myös Omasoten nettiajanvarauksen kautta.

 

Lisätietoja:

Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soten pandemiapäällikkö (044 797 4668)