Tiedote 11.01.2021

Korona leviää edelleen Samoojan kuntoutuskodissa - kahdeksan uutta tartuntaa

Kajaanissa sijaitsevan Sa­moo­jan kun­tou­tus­ko­din koronavirusepidemia laajenee edelleen. Viikonloppuna todettiin tartunta kuudella työntekijällä ja kuluneen vuorokauden aikana uusia tartuntoja on löytynyt seitsemältä asukkaalta sekä yhdeltä karanteenissa olleelta perheenjäseneltä.

Yhteensä tartunta on todettu seitsemällä Samoojassa työskentelevällä. Sairastuneita asukkaita on 10, joista yksi on jo parantunut, yksi tällä hetkellä sairaalahoidossa ja kahdeksaa hoidetaan kuntoutuskodissa. Kaikki sairastuneet ovat eristyksessä ja myös oireettomat karanteenissa.

Varotoimenpiteenä kaikkien yksikössä työskentelevien perheenjäsenet on asetettu 14 vrk:n karanteeniin, koskien myös perheeseen mahdollisesti kuuluvia päivähoidossa olevia, koululaisia tai opiskelijoita. 

Samoojan kuntoutuskoti on Kainuun soten mie­len­ter­veys- ja päih­de­kun­tou­tu­jien ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­nen asu­mis­pal­ve­luyk­sik­kö­, jossa on tällä hetkellä 15 asukasta ja noin kymmenen työntekijää. Yksikkö on ollut karanteenissa ja vierailukiellossa 1. tammikuuta alkaen. Asukkaat kuuluvat terveydentilansa perusteella koronataudin riskiryhmään.

Yksikössä selvitetään parhaillaan työjärjestelyitä asumisyksikön henkilökunnan osalta ja hoito pyritään järjestämään vahventamalla työvuorossa olevaa hoitajien määrää. Samoojassa noudatetaan myös tehostettuja suojaustoimia.

Samoojan asumispalveluyksikön asukkaiden tai työntekijöiden kanssa joulun jälkeen tekemisissä olleita pyydetään hakeutumaan koronavirustestiin matalalla kynnyksellä mikäli hengitystie- tai vatsatauti- tai muita koronaan viittaavia oireita ilmenee.

Tilanne on poikkeuksellinen ja huolestuttava

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari korostaa, että kuntoutuskodin tartuntojen leviäminen on tämän hetken tiedon perusteella erittäin poikkeuksellista: ”Vastaavaa leviämistapaa ei ole tavattu ainakaan Pohjois-Suomessa. Emme tiedä onko kyse mahdollisesti viruksen muunnoksesta, joten näytteet on lähetetty THL: lle tutkittavaksi. Itse sairaus ei ole perusterveille sen vakavampi kuin aiemminkaan, selventää Koukkari”.

”Itse tartuntareitti ulottuu pääkaupunkiseudulle, mikä kertoo leviämisriskistä alueiden välillä ja siitä, että joudumme edelleen jatkamaan tiukkoja varotoimia”, kertoo Koukkari. ”Rokotusten alkaminen ei ikävä kyllä tuo tähän asiaa muutosta lähikuukausina”.

Lisätietoja:

Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soten pandemiapäällikkö (044 797 4668)