Tiedote 29.12.2020

Katinkullan työntekijällä todettu koronatartunta

Vuokatin matkailualueella sijaitsevan Katinkullan lomakohteen työntekijällä on eilen 28.12. todettu koronavirus, joka on ensimmäinen kohteen työntekijällä todettu tartunta. Sairastunut henkilö on työskennellyt viimeksi työvuorossa 23. ja 24. joulukuuta.

Altistumisen kannalta keskeiset paikat ja ajankohdat ovat:

Holiday Club Katinkulta

  • 23.12 ravintola O’Learys klo 13 - 20
  • 24.12 Katinkullan aamupala 8 - 11 ja ravintola O’Learys klo 11 - 15

Joulun aikana Katinkullassa havaittiin 12 tartuntaa ulkopaikkakuntalaisilla matkailijoilla. ”Tartunnanjäljityksen perusteella ei ole varmuutta liittyykö työntekijän tapaus aiempiin ryppäisiin, vai onko kyse erillisestä tartunnasta. Karanteeniin on toistaiseksi määrätty 4 työntekijää”, toteaa pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

Katinkullan lomakohteesta vastaava Holiday Club Resort on noudattanut ravintolatoimintaa rajoittavia määräyksiä ja muita ohjeita. Alueella on lisäksi ryhdytty aiempiakin tiukempiin varotoimiin. ”Asiakaspalvelutilanteissa suojausohjeet ovat tiukat, joten asiointi on meillä turvallista. Henkilökunnan kesken tiukennamme käytäntöjä entisestään ja esimerkiksi kaiken ruokatarjonnan saa myös take-awayna. Tapahtuma-aikana työskennellyttä henkilökuntaa testataan myös suoria altistuksia laajemmin, jotta voimme poissulkea jatkotartunnat”, kertoo Katinkullan Resort Manager Pirppa Taljavirta.

Tapahtuma-aikana Koronavilkku-hälytyksen saaneita ohjeistetaan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen, välttämään kontaktia toisten kanssa ja noudattamaan suojaus- ja hygieniaohjeita sekä hakeutumaan testiin matalalla kynnyksellä.

Kainuun terveyskeskusten koronatestaukset palvelevat ajanvarauksella arkipäivisin. Kainuun keskussairaalan drive in -testaus palvelee päivittäin. Oireettomana ei lähtökohtaisesti ole tarpeen hakeutua testaukseen. Lisätietoja saa verkkosivuilta https://sote.kainuu.fi/koronainfo.

Lomakohteissa on noudatettava erityistä varovaisuutta

Varotoimet ovat tarpeen erityisesti kohteissa, joissa liikkuu suuria ihmismääriä. Alueella ovat edelleen voimassa enintään 20 henkilön yleisten tilaisuuksien kokoontumisrajoitus sekä vahva suositus noudattaa lähikontaktien rajoittamista kaikissa tilanteissa.

Alueella matkailevien tulee toimia vastuullisesti ja noudattaa ohjeita ja määräyksiä. Matkailuyritysten, ravintoloiden ja muiden palvelutuottajien on myös edellytettävä asiakkailta korostetusti näiden noudattamista.

Lisätietoja:

Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soten pandemiapäällikkö (044 797 4668)

Pirppa Taljavirta, Katinkullan Resort Manager, HRC (0400 832 779)

Mika Kilpeläinen, Sotkamon kunnanjohtaja (044 750 2111)