Tiedote 15.07.2021

Kajaanissa kaksi tartuntaa - vetoomus auttaa viranomaisia

Kajaanissa kaksi tartuntaa – kaikkia altistumisia vaikea selvittää

Kajaanissa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Altistumisia tiedetään olevan tällä hetkellä noin 20 henkilöllä, jotka määrätään karanteeniin. Tartunnanjäljitys jatkuu edelleen.

Tiedossa olevia mahdollisia altistumispaikkoja ja -ajankohtia:

- pe 9.7. Kajaani-hallin kentän ympäristö (festivaalialueen ulkopuoli) klo 20 – 23

- la 10.7. Kajaani-hallin kentän ympäristö (festivaalialueen ulkopuoli) ennen klo 19, jonka jälkeen laajasti festivaalialueella

- su 11.7 Kajaani-hallin kentän ympäristö (festivaalialueen ulkopuoli)  klo 19 – 22

Kuten muuallakin Suomessa, Kainuussa tartunnat painottuvat nyt nuoriin. Erityisesti täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia nuoria liikkuu paljon samoissa ryhmissä esimerkiksi Kajaani-Sotkamo -akselilla, joka näkyy myös altistumisissa. Kainuun sote varoittaa, että nuorten suosimissa ajanviettopaikoissa ja esimerkiksi kotibileissä onkin tällä hetkellä kohonnut riski koronatartunnalle.

”Nuorten lisääntynyt hakeutuminen koronatesteihin on hyvä signaali. Ongelmallista sen sijaan on, että viimeaikaisissa tartunnoissa on ollut vaikeuksia saada selville ihmisten liikkumista eli altistumispaikat ja -ajankohdat jäävät osin epäselviksi. Tämä korostuu erityisesti mitä nuoremmista on kyse”, kertoo Tuomo Erola Kainuun sotesta. ”Arviomme mukaan uusia tartuntoja tulee lisää lähipäivinä. Vetoankin voimakkaasti kaikkiin, että sairastuneet ja altistuneet avoimesti auttavat viranomaisia lisätartuntojen estämiseksi”, pyytää vs. pandemiapäällikkö Erola.

Suomessa tartunnat kolminkertaistuneet kuukaudessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronatartunnat Suomessa ovat kolminkertaistuneet kuukaudessa. Epidemia leviää nyt sosiaalisesti aktiivisten nuorten aikuisten keskuudessa, esimerkiksi baari- ja juhlailloissa.

Yli puolet tartunnoista on todettu 10–29 -vuotiailla. Herkästi leviävä Delta-muunnosten osuus tutkituista näytteistä on huomattava (yli 80 %). Myönteistä tilanteessa on kuitenkin se, ettei sairaalahoitoa vaativien potilaiden osuus ole noussut.

Muista!

• Ottamalla koronarokotteen omalla vuorollasi suojaat itsesi ja läheisesi mahdollisesti vakavalta sairastumiselta.

• Säilytä turvaväli tai käytä kasvomaskia kaikissa kodin ulkopuolisissa lähikontakteissa

• Jos sairastut tai altistut, velvollisuutesi on auttaa viranomaisia antamalla tietoja jäljitystä varten

• Eristys tai karanteeni ei ole vapaaehtoinen, vaan lailla säädetty varotoimi, jota tulee ehdottomasti noudattaa.

• Koronatestaus KAKS:ssa palvelee päivittäin (040 165 0020), kuntien terveysasemilla aukioloaikojen mukaan (lisätiedot sote.kainuu.fi/koronainfo)

• Auta pysäyttämään koronan leviäminen - auta itseäsi ja muita!

 

Lisätiedot: vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872