Tiedote 30.08.2020

Kainuussa nyt yhteensä 14 koronatartuntaa, altistuneita noin 130

Kuhmossa perjantaina todetusta laajasta COVID-19-altistuksesta on sunnuntaihin mennessä löytynyt yhteensä 14 koronatartuntaa ja kaikkiaan noin 130 altistumista. Tartunnan saaneista 13 on kuhmolaista ja yksi Kajaanista. Kaikki sairastuneet ovat aikuisia ihmisiä. Altistumisia on myös muissa Kainuun kunnissa. 

Samaan tartuntaryppääseen kuuluu myös Kajaanissa ravintola Hospossa perjantaina 28.8. klo 20:30-21:30 tapahtunut altistuminen, jossa on viettänyt iltaa seurue, joukossaan koronaa sairastanut henkilö. Seurueeseen kuuluvat henkilöt on tavoitettu. Ravintolassa tähän aikaan olleita muita asiakkaita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja oireiden ilmetessä hakeutumaan koronatestiin.

Kainuun sote kehottaa, että mikäli henkilö tietää olleensa tekemisissä koronakaranteeniin määrätyn henkilön kanssa, noudattaa hän erityistä varovaisuutta liikkuessaan kodin ulkopuolella sekä tarkkailee vointiaan erityisen tarkkaan ja hakeutuu matalalla kynnyksellä koronatestiin, mikäli oireita ilmenee. Erityinen varovaisuus on tärkeää koko Kainuussa seuraavan viikon aikana.

Koronavirus on kohtalokkain ikäihmisten, yli 70-vuotiaiden keskuudessa. Kainuun sote suosittelee että vältetään lähikontakteja ikäihmisten kanssa seuraavan viikon aikana koko Kainuun alueella.

Lähikontaktien välttäminen, käsihygienia ja kasvomaskin käyttö on tärkeää

Koronavirus COVID-19 tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa. Lähikontaktissa korona voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut on esimerkiksi yskinyt käsiinsä ja on sen jälkeen koskenut toiseen ihmiseen.

Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Arkielämässä tartuntoja voi ehkäistä huolehtimalla käsihygieniasta ja välttämällä lähikontakteja muihin ihmisiin.

Hyvä käsi- ja yskimishygienia

Omaa ja läheisten tartuntariskiä voi alentaa ensisijaisesti huolehtimalla hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.  

  • Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.
  • Jos et voi pestä käsiäsi, käytä alkoholipohjaista tai muuta kemikaaliviranomaisen hyväksymää käsihuuhdetta.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. 
  • Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta hihaan, älä käsiisi.
  • Vaihda kotona käsipyyhkeitä usein ja käytä kodin ulkopuolella kertakäyttöpyyhkeitä.

Lähikontaktien vähentäminen

Lähikontaktien vähentäminen on nyt tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä.

  • Kun liikut ulkona, pidä vähintään 1–2 metrin etäisyys muihin ihmisiin.
  • Älä kättele.
  • Tee etätöitä, jos mahdollista.

Mikäli epäilet koronatartuntaa

Mi­kä­li on epäi­ly ko­ro­na­tar­tun­nas­ta, on syy­tä teh­dä en­sin tes­ti omao­lo.fi –pal­ve­lus­sa, jos­sa ar­vioi­daan tes­tin tar­peel­li­suus. Näyt­tee­not­toon voi va­ra­ta ajan Oma­so­ten kaut­ta, jos­ta voi­daan va­ra­ta Ka­jaa­nin, Kuh­mon, Sot­ka­mon ja Suo­mus­sal­men näyt­tee­not­toa­jat tai soit­ta­mal­la 116 117. Mui­hin ter­vey­sa­se­miin saa tes­tia­jan soit­ta­mal­la suo­raan ter­vey­sa­se­mal­le. Kai­nuu­lai­nen voi ha­lu­tes­saan käyt­tää myös Ter­veys­ta­lon tai Me­hi­läi­sen tes­ti­pal­ve­lua, jon­ka hin­nas­ta Kai­nuun SO­TE-kun­tayh­ty­mä kom­pen­soi oman tes­ti­kus­tan­nuk­sen­sa suu­ruu­den suo­raan tes­tin suo­rit­ta­jal­le. Kom­pen­saa­tion suu­ruus al­kaen on 106 € alv 0% / tes­ti yli­me­ne­vän osuu­den jää­des­sä it­se mak­set­ta­vak­si. Me­net­te­ly on voi­mas­sa tois­tai­sek­si.

Ko­ro­na­tes­tis­sä käy­nei­den tu­lee odot­taa tes­tin ne­ga­tii­vi­nen tu­los en­nen pa­laa­mis­ta päi­vä­hoi­toon, kou­luun tai työ­pai­kal­le.

Kai­nuun so­te on lin­jan­nut per­hei­den ko­ro­na­tes­tauk­sen si­ten et­tä yh­den oi­rei­sen tes­taus sa­mas­sa per­hees­sä riit­tää. Ne­ga­tii­vi­sen tu­lok­sen mu­kaan ko­ko per­he on ne­ga­tii­vi­nen ellei tiedossa ole altistumista COVID-19 infektiolle tai ulkomaan matkaa 14vrk sisällä oireiden alusta. Mi­kä­li tie­dos­sa on ul­ko­maan mat­ka tai al­tis­tu­mi­nen CO­VID-19 in­fek­tiol­le 14 vrk si­säl­lä oi­rei­den alus­ta, tu­lee kaik­ki oi­rei­set tes­ta­ta.

Tiedotus

Kainuun sote tiedottaa asiasta seuraavan kerran maanantaina 31.8. klo 15 mennessä.