Tiedote 19.08.2019

Kainuussa etsitään sijais- ja tukiperheitä

Valtakunnallinen Perhehoitoliiton Ajoissa kotiin- rekrytointikampanja järjestetään 31.8-15.9.2019 välisenä aikana. ”Arki rules!” teemalla tuodaan esiin sijaisperheiden arkea sekä lasten kokemuksia tavallisen arjen tärkeistä hyvistä hetkistä. Kampanjan aikana Kainuun perhekeskuksissa järjestetään infotilaisuuksia perhehoitajana ja tukiperheenä  toimimisesta kiinnostuneille. Lisäksi perhehoidon työntekijät ovat tavattavissa lauantaina 14.9 Kajaanissa Nälkämaan markkinoilla Verstas-rakennuksessa. Perhehoitajaksi ja tukiperheeksi voi hakeutua jatkuvasti myös kampanja-ajan jälkeen.

Sijaisvanhemmiksi, tukiperheiksi ja perhehoitajiksi etsitään yksinasuvia  tai pariskuntia, jotka voisivat ottaa perheensä jäseneksi erilaisia, eri-ikäisiä lapsia ja nuoria, ikäihmisiä tai vammaisia henkilöitä. Sijaisperheeksi, perhehoitajaksi tai tukiperheeksi ryhtyminen ei vaadi hoitoalan koulutusta tai kokemusta, mutta perheeltä edellytetään soveltuvuutta ja sitoutumista tehtävään sekä ennakkovalmennukseen osallistumista. Sijaisperheelle,  perhehoitajalle ja tukiperheelle maksetaan toimeksiantosopimuksen mukainen hoitopalkkio ja kulukorvaus.

Infotilaisuudet perhehoitajana ja tukiperheenä toimimisesta kiinnostuneille pidetään:

Tiistaina 3.9.2019 klo 17-19 Kajaanin perhekeskuksessa, Koivukoskenkatu 14, 5. krs.

Torstaina 5.9.2019  klo 17-19 Kuhmon perhekeskuksessa, Kainuuntie 89

Tiistaina  10.9.2019 klo 17-19 Sotkamon perhekeskuksessa, Keskuskatu 9, 1. kerros

Torstaina 12.9.2019 klo 17-19 Suomussalmen perhekeskuksessa, Välskärinkuja 1 (käynti Kiannonkadun puolelta)

Lauantaina 14.9.2019 kello 9-14  perhehoidon työntekijät Nälkämaan markkinoilla Verstas-rakennuksessa

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja: Mari Haverinen  puh. 044 715 6935, mari.haverinen@kainuu.fi