Tiedote 11.11.2020

Kainuussa ei uusia koronatartuntoja - suosituksia pikkujoulukauteen

Koronatilanne Kainuussa on tällä hetkellä perustasolla ja tällä hetkellä esiintyy vain yksittäisiä tartuntoja. Viime viikolla havaitut viisi tartuntaa eivät ole aiheuttaneet jatkotartuntoja. Viimeisin karanteenin ulkopuolinen tartunta on saatu Kainuussa 1.lokakuuta, eikä alueella ei ole sairaalahoidossa olevia koronapotilaita. Perustason maskisuositus on voimassa 22.11. saakka.

Tilanne Kainuussa on rauhallinen, mutta voi muuttua nopeastikin. Tämän johdosta edelleen on huolehdittava lähikontaktien vähentämisestä ja maskien käytöstä julkisilla paikoilla tai muissa tilanteissa, joissa ryhmiä on koolla. Esimerkiksi harrastuksissa ja tapahtumissa yli 50 hengen tilaisuuksissa on noudatettava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita hygieniasuosituksista ja turvaväleistä.

Kainuussa valmistellaan talvimatkailukaudelle WHO:n ja THL:n suosittelemia käytäntöjä ulkomailta saapuvien matkailijoiden pikatestauksesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi 3 vrk:n omaehtoisen karanteenin jälkeen koronatestausta, joka auttaisi merkittävästi ns. matkailukäytävän avaamista ulkomaalaisille. Matkailun testijärjestelyillä on erittäin suuri merkitys koko maakunnan taloudelle ja koronaturvallisuudelle.

Suositukset pikkujoulukauteen

Korona-aikana suositellaan juhlien viettoa etätapahtumina, maskisuojauksin ja asiaankuuluvin varotoimin järjestettynä. Esimerkiksi yritykset voivat järjestää tapahtumia ja tarjoiluja henkilökunnalleen ravintoloiden nouto- ja cateringpalveluiden avulla. Perustasolla on noudatettava hygieniaohjeita, maskisuosituksia ja tarpeettomien lähikontaktien välttämistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut suositukset pikkujoulukauteen. Kainuun sote toivottaa hyvää pikkujouluaikaa seuraavin ohjein:

  • Juhli vain terveenä – pysy kotona, jos on koronaan viittaavia oireita
  • Rajaa seurueen kokoa – alle 10 hengen tilaisuuksissa leviämisriski pienenee merkittävästi
  • Toimi ohjeiden mukaan – varmista turvavälit, hygieniakäytännöt ja muut varotoimet
  • Tunne porukkasi – osallistujalistat tai apusovellukset auttavat, jos jäljitystä tarvitaan
  • Pidä hauskaa – tarvitsemme kaikki iloa ja virkistystä!

Kainuun viranomaiset seuraavat epidemiatilannetta ja antavat tarvittaessa ohjeita ja määräyksiä toimivaltansa rajoissa. Kainuun sote tiedottaa koronatilanteesta seuraavan kerran 18.11. tai tilanteen muuttuessa. Lisätietoja koronatilanteesta on koottu Kainuun soten verkkosivuille.

 

Lisätietoja

Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja 044 777 3033

Olli-Pekka Koukkari, hallintoylilääkäri 044 797 4668