Tiedote 12.05.2021

Kainuussa ei koronatartuntoja - varotoimet edelleen tarpeen

Kainuussa koronan ilmaantuvuus nollilla – varotoimet edelleen tarpeen

Kainuussa ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa kahteen ja puoleen viikkoon. Edellinen tartunta on 25.4. Viime viikolla alueelle tilastoidut tapaukset eivät ole Kainuussa; neljässä tapauksessa on ollut kyse ulkomaalaisista, jotka ovat kirjaantuneet maakuntaan ja yksi muualla asuvasta kainuulaisesta.

Kainuussa voidaan järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia edellyttäen, että niissä voidaan varmistaa tartuntatautilain turvallisuusvelvoitteet. Kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 10.5. - 31.5.2021. Kokonaisosallistujamäärä voi olla myös suurempi, mikäli yleisö voidaan sijoittaa enintään 50 hengen erillisiin katsomolohkoihin tai vastaaviin alueisiin. Tällöin on myös huolehdittava, että kulku aluelohkoihin, turvavälit, käsien puhdistaminen sekä siivous ovat tartuntatautilain edellyttämällä tavalla järjestetty.

Voimassa ovat edelleen seuraavat suositukset ja ohjeet:

  • Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille
  • Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta
  • Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään
  • Alle 12-v ryhmätoiminnassa ei ole rajoitussuosituksia, aikuisille suositellaan enintään 50 henkilön ryhmiä
  • Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.
  • Koronatestiin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä. Lisäksi suositellaan Koronavilkun käyttämistä älypuhelimessa.

”Yksityistilaisuuksien osalta kehotamme edelleen pidättyväisyyteen. Samoin yleinen maskisuositus ja kehotus rajoittaa matkustamista ovat voimassa. Ulkomaan matkailusta leviävät tartunnat muodostavat todennäköisesti jatkossa merkittävän riskin uusien epidemia-aaltojen syntymiseksi. Tilanteen heikentyessä joudutaan tarvittaessa myös rajoituksia ottamaan uudelleen käyttöön, kuten nyt ikävästi kävi Keski-Pohjanmaalla, jossa palattiin 10 hengen rajoituksiin”, muistuttaa pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

”Kevään valmistujaisjuhlien osalta näyttää siltä, että järjestäminen kotioloissa on mahdollista turvaväleistä ja hygieniaohjeista huolehtimalla. Oppilaitokset ohjeistavat oman toimintansa”. ”Sää lämpenee ja nyt kannattaa nauttia ulkona kesän tulosta. Arviomme mukaan erilaisia kesätapahtumia voidaan valmistella ohjeiden ja rajoitusten puitteissa. Näissä kaikissa on muistettava, että oireisena ei voi osallistua ja testeihin tulee yhä hakeutua matalalla kynnyksellä myös kesällä”, jatkaa Koukkari.

 

Koronarokotusten ensimmäinen kierros saataneen päätökseen heinäkuun aikana

Rokotteiden saatavuuden odotetaan hieman parantuvan kesäkuussa, jolloin kahden viikon välein avataan uudet 10-vuotisikäryhmät. Tämä tarkoittaa, että viimeisenä rokotettavat 16 vuotta täyttäneet saanevat ensimmäisen rokotusannoksen heinäkuussa.

Nyt rokotusvuorossa ovat:

  • 1971 ja sitä aiemmin syntyneet. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa ”iänmukaiset koronarokotukset”
  • 2005 ja sitä aiemmin syntyneet riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa ” riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset”.

Rokotteina kaikille uusille rokotettaville käytetään tällä hetkellä Pfizerin tai Modernan mRNA-valmisteita.

Varaus- ja muut ohjeet on koottu Kainuun soten infosivulle sote.kainuu.fi/koronarokotukset.  Ajanvarausnumeroon 044 709 3788 pyydetään soittamaan vain, mikäli nettiajanvaraus ei ole mahdollista.

Kainuun sote tiedottaa koronatilanteesta jatkossa viikoittaisella katsauksella tai tarvittaessa erikseen.

 

Lisätietoja: Olli-Pekka Koukkari, pandemiapäällikkö (044 797 4668)