Tiedote 26.03.2020

Kainuun sote - pandemiatiedote 26.3.2020

Kainuun koronavirustilanne 26.3.2020 klo 12

Testeissä todettuja koronavirustartuntoja Kainuussa ei ole. Koronatartuntoja, jotka eivät ole vaatineet yhteydenottoa terveydenhuoltoon on erittäin todennäköisesti myös Kainuussa, joten valtakunnallisia ohjeita lähikontaktien välttämisestä on syytä noudattaa. Hallitus on antanut ihmisille erittäin vahvat suositukset lähikontaktien välttämisestä, jotta tauti ei leviäisi ja riskiryhmiin kuuluvat eivät vaarantuisi. Kainuun sote muistuttaa edelleen 70 vuotta täyttäneiden velvollisuudesta pitäytyä karanteenin omaisissa olosuhteissa.
 

Mikäli epäilet saaneesi koronavirustartunnan

Kainuun soten puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet runsaiden koronavirusta koskevien kyselyjen vuoksi. Päivystyksen 116 117 numeroon tulee soittaa vain, jos vointi heikkenee ja tarvitsee arviota sairaanhoidon tarpeesta. Lievistä oireista kärsivien on tärkeää sairastaa kotona. Jos saat hengitystieinfektion, joka merkittävästi huonontaa vointia, soita päivystyksen ympärivuorokautiseen neuvontapuhelimeen. Hätätilanteessa soita 112.
 

Ohjeet päivystyskäyntiin Kainuun keskussairaalassa

Kainuun keskussairaalan päivystykseen koronaviruspandemian aikana saapuvien tulee ehdottomasti noudattaa annettua ohjeita.

Jos saat hen­gi­tys­tiein­fek­tion, jo­ka mer­kit­tä­väs­ti huo­non­taa voin­tia, soi­ta päi­vys­tyk­sen ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­seen neu­von­ta­pu­he­li­meen 116 117. Numeroon tulee ottaa yhteyttä ennen pandemiavastaanotolle saapumista.

Mikäli päivystyskäynti on välttämätöntä, toimi näin:

  • Kaikki hengitystieoireiset (nuha, yskä, hengenahdistus) tai kuumeiset potilaat ohjataan pandemiavastaanoton sisäänkäynnille F4. Vastaanotto sijaitsee uuden sairaalan pohjoispäädyssä (punaiset opasteet ohjaavat ovelle). Sisäänkäynnin kartta löytyy pandemiainfo sivulta:

https://sote.kainuu.fi/pandemiainfo-kaikki-kainuun-soten-koronavirusta-kasittelevat-tiedotteet

  • Muut päivystyspotilaat päivystyksen sisäänkäynnistä F2

Saapumisohjeet koskevat myös potilaita, jotka tulevat sairaalaan lähetteellä hengitystieinfektion vuoksi.

Pandemian aikana on voimassa vierailukielto, joka koskee kaikkea tarpeetonta liikkumista sairaalassa. Hengitystieoireisten ei tule saapua kiireettömille ajanvarauksille kuten näytteenottoon, kuvantamiseen tai vastaanotoille (aika peruttava).
 

Kysyttävää koronaviruksesta

Koronavirus aiheisiin kysymyksiin vastaa Sosiaali ja Terveysministeriön Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta: 0295 535 535. Puhelinneuvonnan lisäksi neuvontaa on nyt mahdollista saada myös tekstiviestillä numerossa 050 902 0163. Neuvontanumeroista ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Neuvonta on auki arkipäivisin klo 8­–21 ja lauantaisin klo 9–15.

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta täydentyy chatillä. Chattineuvonta on avattu valtioneuvoston verkkosivuille, ja siitä saa yleistä tietoa uudesta koronaviruksesta. Chatti on avoinna arkipäivisin klo 8­–21 ja lauantaisin klo 9–15. Chatissä saa palvelua tällä hetkellä suomeksi ja mahdollisuuksien mukaan myös ruotsiksi ja englanniksi.

https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/puhelinpalvelu-ja-chat

Kainuun soten www-sivun oikeasta alakulmasta löytyy myös ”koronabotti”, jonka kautta voi mm. tehdä oirearvion, saada kotihoito-ohjeita ja löytää tietoa sairaslomatodistukseen liittyen.

https://sote.kainuu.fi
 

Tarjolla keskusteluapua kriisitilanteessa

Epävarma tilanne aiheuttaa ihmisissä paljon huolta ja epävarmuutta. Apua ja keskustelukumppani löytyy verkon kautta useasta eri paikasta.

Kainuun kriisikeskus palvelee numerossa 044 782 6030

Valtakunnallinen 24/7 kriisipuhelin 09 252 50111

Chat alle 29 vuotiaille:
https://sekasin247.fi/

Palveluita, joiden tarkoituksena on ihmisen auttaminen, tuen tarjoaminen sitä tarvitseville ja kokemusten jakaminen
https://tukinet.net/

Kaikille avoinna olevasta Mielenterveystalosta löydät tietoa, omahoito-ohjelmia, op​paita, oirenavigaattoreita sekä palveluhakuja: 
https://www.mielenterveystalo.fi/

SPR: Koronavirus – henkisen tuen ohjeita:
https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/akilliseen-onnettomuuteen/koronavirus-henkisen-tuen-ohjeita

 

Tiedotus

Kainuun sote tiedottaa koronaviruksen tilanteesta Kainuussa päivittäin. Soten tiedotteet aiheesta koostetusti:
https://sote.kainuu.fi/pandemiainfo-kaikki-kainuun-soten-koronavirusta-kasittelevat-tiedotteet