Tiedote 26.05.2020

Kainuun sote - koronatiedote 26.5.2020

Kainuun koronatilanne on hyvin rauhallinen. Kainuussa on 26.5.2020 mennessä 72 laboratoriotesteissä, sekä kliinisissä tutkimuksissa todettua koronavirustartuntaa. Pa­ran­tu­nei­ta on yli 60.  Viimeisin positiivinen löydös on todettu 14.5.  Näin ollen COVID-19 pandemian osalta Kainuun alueella ei ole epidemiaa tällä hetkellä. Vaikka tilanne on rauhallinen, Kainuun sote kehottaa huolehtimaan edelleenkin hyvästä käsihygieniasta, välttämään fyysisiä lähikontakteja ja pitämään noin kahden metrin turvaetäisyyden, sekä mahdollisten hengitystieoireiden ilmaantuessa hakeutumaan testiin. Testiin pääsee soittamalla päivystysnumeroon 116 117. Kainuun keskussairaalan Drive In –testauspaikka on edelleen käytössä.

Kainuun sote on palauttamassa ja osittain jo palauttanut kiireettömän toiminnan normaalitilanteen mukaiseksi, noudattaen edelleen varotoimia suojainten käytöstä, turvaetäisyydestä ja sairaana asioinnista. Tartunnanjäljitys toimii edelleen ja vierailurajoitteet hoivakoteihin sekä vuodeosastoille ovat voimassa. Mahdolliseen toiseen korona-aaltoon on varauduttu ja valmiuteen päästään hyvin nopealla aikataululla. Nykytilaa vastaava valmius ylläpidetään toistaiseksi.

Tiedotus

Kainuun sote ei enää tiedota koronatilanteesta päivittäin, vaan tiedottaa asiasta mikäli tilanteessa tapahtuu muutoksia.  Kainuun koronatilanne päivittyy edelleen THLn koronakarttaan: https://thl.fi/koronakartta

Kaikki tiedotteet: https://sote.kainuu.fi/koronainfo-kaikki-kainuun-soten-koronavirusta-kasittelevat-tiedotteet