Tiedote 04.01.2022

​​​​​​​Kainuun koronakoordinaatioryhmä esittää rajoitusten käyttöönottoa

Kainuun koronakoordinaatioryhmä on tämän päiväisessä kokouksessaan todennut Kainuun täyttävän koronaepidemian leviämisalueen kriteerit.

Tilanne edelleen on kohtuullinen muihin maakuntiin verrattuna, mutta viruksen oletetaan edelleen jatkavan nopeaa leviämistä, ellei lähikontakteja rajoiteta. Tämän vuoksi Kainuun alueelle esitetään rajoitusten käyttöönottoa. Näitä voivat olla esimerkiksi yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sekä tilojen käyttöä koskevat rajoitukset. Alueellisista rajoituksista päättää aluehallintovirasto ja Valtioneuvosto puolestaan mahdollisista ravintolarajoituksista sekä koronapassiin liittyvistä säädöksistä.

Lisäksi Kainuussa otetaan käyttöön vahvemmat suositukset varotoimiin liittyen:

  • yleinen maskisuositus yli 10-vuotiaille julkisissa tiloissa, liikennevälineissä sekä oppilaitoksissa
  • vahva etätyösuositus ja tehostetut varotoimet työpaikoilla
  • yleisö- ja yksityistilaisuuksien järjestämisessä noudatettava erityistä harkintaa ja tehostettuja varotoimia
  • kontaktien rajoittamista myös vapaa-aikana omaan lähipiiriin
  • riskiryhmään kuuluvien suojaamista tartunnoilta vähentämällä vierailuja hoidossa ja hoivassa
  • matkustamisessa noudatettava erityistä harkintaa ja varovaisuutta

Suositukset ovat voimassa 1.2.2022 saakka. Mahdollisten rajoituspäätösten voimaantulosta tai yksityiskohdista ei toistaiseksi ole tietoa.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on edelleen nousussa (227 / 100 000 asukasta / 14 vrk). Kainuun soten testausmäärät ovat pysyneet yli 2000 testin viikkotasolla, mutta positiivisten testien osuus on viime viikoista kaksinkertaistunut noin kuuteen prosenttiin otetuista näytteistä. Tartunnanjäljitys on kuormittunut suurista tapausmääristä johtuen. Sairaalahoidossa ei toistaiseksi ole koronapotilaita.

”Tiedämme, että valtaosa tartunnoista liittyy tavanomaisiin sosiaalisiin kontakteihin eri tilanteissa, kun turvavälejä ei käytännössä ole mahdollista rajoittaa tai järjestelyillä niitä ei erikseen varmisteta. Viruksen ilmaantuvuuden noustessa altistumisriski kasvaa erityisesti omikron-variantin kohdalla”.

”Olennaista on, että me kaikki noudatamme varotoimia ja vähennämme lähikontakteja. Kokoontumisrajoitukset eivät siis yksin ratkaise tilannetta”, muistuttaa Käsmä-Ronkainen.

Rokotuksia on tarjolla

Rokotuskattavuus Kainuussa kaikissa alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä on edelleen toisen annoksen osalta alle 80 %, joka lisää tartuntariskiä ja vakavan sairastumisen vaaraa. Iäkkäimmillä rokotesuoja on yleisesti hyvällä tasolla, joka näkyy myös vähäisinä tartuntoina ja hoidon tarpeena.

Kainuussa on aloitettu koronarokotukset kaikille 5–11 -vuotiaille ajanvaraustoimintana. Kouluterveydenhuollossa rokotukset käynnistyvät ensi viikosta alkaen.

Kolmansia koronarokotuksia suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille.  12 vuotta vanhemmille voimakkaasti immuunipuutteisille on tarjolla myös neljäs rokoteannos.

 

Lisätietoja medialle: pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655