Tiedote 28.03.2021

Kainuun ensimmäisestä tartunnasta tasan vuosi

Kainuun alueella ei tartuntoja tiedossa

Eilen Kainuuseen on tilastoitu yksi muualla Suomessa asuvan henkilön koronatartunta. Maakunnan alueella ei ole tiedossa uusia tartuntoja sunnuntaiaamuun mennessä.

Aiemmista Terrafamen, Kajaanin lyseon tai Kainuun prikaatin tartunnoista ei ole uusia tietoja.

Kainuun alueella on edelleen voimassa koronaepidemian perustason rajoitukset, ohjeet ja suositukset.

Ensimmäisestä Kainuussa havaitusta koronatartunnasta tasan vuosi – koronatorjunta on yhteistyötä

Vuosi sitten (28.3.2020) Kainuussa todettiin ensimmäiset koronatartunnat. Pandemia on edennyt maakunnassa verrattain maltillisena, ajoittaisesta kiihtymisestä huolimatta. Tilanteen pitkittyessä nousee esiin myös kysymyksiä torjuntatoimien välttämättömyydestä tai menettelytavoista, vaikka Kainuussa ei ole jouduttu erityisen voimakkaisiin rajoitustoimiin.

Koronaviruksen aiheuttama sairaus on luokiteltu kuuluvaksi yleisvaarallisiin tartuntatauteihin, joka voi aiheuttaa tartunnan vaaran toiselle henkilölle. Tämän vuoksi torjuntatyön järjestämisessä sekä sairastuneiden jäljittämisessä noudatetaan tartuntatautilain toimivaltuuksia.

Viranomaisilla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä tarvittaviin toimiin taudin leviämisen estämiseksi. Myös sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn velvollisuutena on toimia vastuullisesti ja auttaa tartunnanjäljitystä tartunnan yksityiskohtien selvittämiseksi.

Poikkeuksellisten aikojen edelleen jatkuessa Kainuun sote haluaa kiittää maakunnan asukkaita, viranomaiskumppaneita ja muita toimijoita kärsivällisestä yhteistyöstä koronatorjunnan onnistumisessa. Vaikka yleistä väsymistä yhteiskunnassa on havaittavissa, myös toivoa normaalimmista ajoista on rokotteiden myötä jo näkyvissä.

Lisätietoja:

  • Tuomo Erola, vs. pandemiapäällikkö (044 797 4872)