Tiedote 10.02.2021

Kainuu palannut koronaepidemian perustasolle – pääosa suosituksista ja rajoituksista pysyvät voimassa

Kainuun koronakoordinaatioryhmä on todennut alueen palanneen epidemian perustasolle. Positiivisten tulosten osuus kaikista Kainuussa otetuista testeistä on 0,2 % ja ilmaantuvuus on tasolla 13,9 / 100 000 / 14 vrk. Alueella esiintyy yksittäisiä tartuntoja, jotka liittyvät alueilta toiselle liikkumiseen ja ovat tällä hetkellä kaikki jäljitettävissä.  

Rauhallisen tilanteen jatkumiseksi sekä tartuntojen leviämisen rajoittamiseksi lähialueilta kansalaisten toivotaan jaksavan noudattavan arkisia perusohjeita, kuten lähikontaktien vähentämistä, maskien ja käsidesin käyttöä sekä turvavälien säilyttämistä ja matkustussuosituksia. Peruskoululaisten maskisuositukset poistuvat, mutta muilta osin ohjeet ovat ennallaan:

  • Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille on voimassa kaikissa tilanteissa, missä turvavälejä ei voida taata.
  • Yleinen etätyösuositus on voimassa.
  • Etäopetussuositusta ei ole. Maskisuositus voimassa 2. asteella ja korkeakouluissa.
  • Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään.
  • Alle 12-vuotiaiden ryhmäliikunnassa ei ole rajoitussuosituksia, 12 - 17 vuotiailla suositellaan enintään 20 henkilön ryhmiä, 18 vuotta täyttäneiden osalta suositellaan yksilölajeja ryhmäliikunnan sijaan.
  • Enintään 20 henkilön kokoontumisrajoitus voimassa helmikuun loppuun saakka.
  • Yksityistilaisuuksia järjestettäessä on vahvasti suositeltavaa, että kaikissa kokoontumisissa noudatetaan ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytäntöjä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Välttämättömät yksityiset juhlat suositellaan järjestämään mahdollisimman pienimuotoisina, ja hyödyntämään myös etäosallistumista sekä osallistujien jakamista pienempiin ryhmiin ja näiden sekoittumisen välttämistä.

”Valtakunnallisesti epävakaan koronatilanteen ja muuntoviruksen leviämisriskin vuoksi rajoituksia ja suosituksia ei toistaiseksi voida vielä purkaa. Muutama kuukausi on vielä jaksettava – kesällä tilanne on suurella todennäköisyydellä jo parempi sekä rokotusten että vuodenajan vuoksi”, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

”Myös hiihtolomat ovat käynnistymässä ja kokemuksesta jo tiedämme, että mahdollisuus tartuntojen leviämiselle kasvaa. Matkailussa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ja välttää ihmisjoukkoja. Yrityksiä voi tukea käyttämällä esimerkiksi catering- ja noutopalveluita ja suosimalla yksilölajeja”, kannustaa Koukkari.

Rokotukset ikäihmisille alkavat

Koronarokotukset Kainuussa asuville ikäihmisille käynnistyvät tämän viikon kuluessa ympärivuorokautisen hoivan asukkaille. Tämän jälkeen rokotetaan koti- ja omaishoidon turvin kotona asuvat vanhukset ja saman talouden omaishoitajat sekä muut yli 80-vuotiaat henkilöt.

Rokotusten ajanvarauksille avataan oma puhelinlinja, jonka käynnistymisestä tiedotetaan, kun rokotteiden saatavuus voidaan vahvistaa. Rokotusjärjestelyitä koskevat tiedot on koottu osoitteeseen sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Lisätietoja:

  • Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soten pandemiapäällikkö (044 797 4668)
  • Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja (044 777 3033)