Tiedote 03.12.2021

Hyrynsalmen ja Suomussalmen tartunnoista useita karanteeneja

Eilen Hyrynsalmella ja Suomussalmella todettuun koronaryppääseen ei ole toistaiseksi tullut uusia tartuntoja. Karanteeniin on määrätty tällä hetkellä 18 henkilöä. Hyrynsalmen kunta on varotoimena siirtänyt Moisiovaaran koulun ja kirkonkylän yhtenäiskoulun etäopetukseen ensi keskiviikkoon saakka.

Tällä hetkellä tiedetään, että yhteensä kymmenen positiivista tapausta liittyvät toisiinsa. Viitteitä esimerkiksi ulkomaisista tartunnanlähteistä tai virusmuunnoksista ei ole tiedossa.

Kunnissa järjestettiin eilen nopealla aikataululla infotilaisuudet, joihin etäyhteydellä osallistui yli 200 henkilöä. ”Tunnelma on rauhallinen, mutta ihmisten huoli on ymmärrettävää. Pitkän hiljaisemman jakson jälkeen olemme jälleen tilanteessa, jossa varotoimia ja poikkeusjärjestelyitä on lisättävä”, toteavat kunnanjohtajat Heimo Keränen Hyrynsalmelta ja Erno Heikkinen Suomussalmelta.

Tartunnanjäljitys jatkuu

Tartunnanjäljitys jatkuu tänään. Mahdollisesti altistuneita on useita kymmeniä, joten kokonaisuuden selvittämisessä ja altistuneiden testaamisessa menee aikaa. ”Arviomme mukaan laajoihin seulontatestauksiin ei tällä hetkellä ole syytä, mutta seuraamme tilanteen kehittymistä ja ohjeistamme tarvittaessa”, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen Kainuun sotesta.

”Jatkotartunnat ovat mahdollisia, sillä lähikontakteja opetustilanteissa sekä esimerkiksi koulukyydeissä on hankala välttää. Perusmenettelynä on, että kahteen kertaan rokotettuja ei rutiinisti määrätä karanteeniin – toki vahvasti altistuneiden osalta voidaan näinkin toimia, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Rokotussuoja vähentää merkittävästi viruksen leviämistä sekä pienentää vakavien oireiden riskiä. Kehotamme kuitenkin toimimaan omatoimisesti varovaisuusperiaatteella, mikäli tiedossa on mahdollisia altistumisia”, toteaa Lea Käsmä-Ronkainen.

Kainuussa kehotetaan varovaisuuteen

Kainuussa todettiin eilen yhteensä 16 uutta koronatartuntaa Kajaanissa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Sotkamossa. Muualla maassa tilanne heikkenee edelleen – epidemia on erityisen vaikea Pohjois-Pohjanmaalla jossa ilmaantuvuus on yli kymmenkertainen Kainuuseen verrattuna.

Kainuun sote kehottaa asukkaita noudattamaan voimassa olevia suosituksia ja ohjeita. Varovaisuus on tarpeen erityisesti yleisötilaisuuksissa, liikennevälineissä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Näissä on suositeltavaa käyttää kasvomaskia. Tartuntatautilaki velvoittaa tilaisuuksien järjestäjät ja tilojen haltijat huolehtimaan osallistujien ohjeistamisesta, käsien puhdistamisesta ja väljistä tilajärjestelyistä.

Kainuun sote ja kunnat toistavat aiemman vetoomuksensa, että tilaisuuksiin ja tapahtumiin osallistutaan rokotettuna ja vain oireettomana.

 

Lisätietoja medialle:

Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655

Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen 044 7104 400

Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen 044 777 3344