Tiedote 31.08.2021

Avoin rokotuspiste käynnistyy Kajaanissa - rajoituksista päätetään keskiviikkona

Koronarokotuksen ensimmäisen annoksen saa ilman ajanvarausta keskiviikosta 1. syyskuuta alkaen Kajaanin Prismassa sijaitsevasta rokotuspisteestä. Rokotuspiste sijaitsee myymälän kassoja vastapäätä ja se on avoinna arkisin klo 11–19 ja lauantaisin klo 10–14. 

Kainuuseen avataan lisää avoimia rokotuspisteitä lähipäivien aikana. Ensimmäisen rokotuksen saa myös ilman ajanvarausta Kuhmon neuvolassa 3.9. klo 17 - 20 sekä Suomussalmen neuvolassa 4.9. klo 8 – 18. Rokotuksen saamiseksi mukana tulee olla henkilöllisyystodistus.

Myös Sotkamossa avataan piakkoin avoin rokotuspiste, josta tiedotetaan myöhemmin lisää. Kainuun keskussairaalan ja kuntien ajanvarausrokotukset jatkuvat ennallaan.

”Tavoitteena on saada rokotuskattavuutta ensimmäisen annoksen osalta mahdollisimman ylös. Sen jälkeen voimme keskittyä tehosteannoksiin. Paikallisten yritysten avulla saamme järjestelyt sinne missä ihmiset liikkuvat muutenkin. Lisäksi Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset vahvistavat rokotuspisteiden henkilökuntaa”, kertoo pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

”Haluaisin uskoa, että nyt viimeistään Kainuussakin ymmärretään, että olennaista on saada väestölle kattava suoja rokotteen avulla. Virusmuunnokset, keskeneräinen rokotusohjelma sekä lisääntyneet ihmisten kontaktit ja selkeä väsyminen ohjeiden noudattamiseen vaikuttavat yhdessä vaikeaan tilanteeseemme. Olemme yhä takakaarteessa ja joudumme työskentelemään pandemian seurausten kanssa vielä pitkään”, toteaa Koukkari.

Maanantaina 24 uutta tartuntaa

Koronatilanne jatkuu edelleen vaikeana, etenkin Kajaanissa. Maanantaina todettiin 24 uutta tartuntaa, joista valtaosa jo aiemmin karanteenissa olleilla henkilöillä. Tartunnoista 21 on Kajaanissa ja kolme Sotkamossa. Uusia karanteeneja on määrätty noin 50.

Tartuntoja todetaan tällä hetkellä erityisesti nuorilla ja alle 40-vuotiailla rokottamattomilla kainuulaiseen kantaväestöön kuuluvilla.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on 295,8 / 100 000 / 14 vrk.

Leviämisvaiheen rajoituksista päätökset keskiviikkona

Kainuun koronakoordinaatioryhmä totesi maanantai-iltana Kajaanin olevan epidemian leviämisvaiheessa. Yksittäisen kunnan tapauksessa rajoituksista päättää Kainuun soten yhtymähallitus, joka kokoontuu keskiviikkona. Yhtymähallitukselle esitetään tartuntatautilain mukaisia yleisölle avoimien tilojen lähikontaktien rajoittamista (ns. turvavälipäätös) sekä yleisö- ja tapahtumatilojen väliaikaista sulkemista. Rajoitukset koskisivat mm. tiettyjä ryhmäliikunta- ja ryhmäharrastustiloja, kuntosaleja, uimahallia ja kauppakeskusten oleskelutiloja.

Mahdollisista ravintolarajoituksista ei tehdä alueellisia tai paikallisia päätöksiä, vaan niistä vastaa Valtioneuvosto.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä päätti maanantaina lisäksi suosittaa, että matkustamista Kajaaniin tai Kajaanista tulee toistaiseksi välttää. Aiemmista suosituksista voimassa ovat edelleen:

  • Kasvomaskin käyttö kaikissa tilanteissa, missä turvavälejä ei voida taata.
  • Turvavälien varmistaminen kaikissa oman perheen ulkopuolisissa kontakteissa. Lisäksi turvavälien mitoittamisessa tulee huomioida kontaktin luonne.
  • Hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen
  • Tapahtumiin, tilaisuuksiin ja kontakteihin osallistuminen vain terveenä
  • 12 vuotta täyttäneiden molempien koronarokoteannosten ottaminen viivytyksettä
  • Yleinen etätyösuositus, ei etäopetussuositusta.
  • Yksityistilaisuuksissa vahvasti suositus lähikontaktien välttämisestä ja tartuntoja ehkäisevistä hygieniakäytännöistä. Juhlat suositellaan järjestämään ensisijassa ulkona.

 

Lisätiedot: Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 7974 668