Tiedote 29.07.2021

18 uutta koronatartuntaa Kainuussa – näistä puolet Kainuun prikaatin varusmiehillä

Keskiviikkona Kainuussa on todettu 18 koronatartuntaa, joista Kainuun prikaatin mukaan yhdeksän on Kajaanissa palvelevalla varusmiehellä. Kajaanin varuskunnassa on Puolustusvoimien mukaan nyt 19 koronatartuntaa.

Muista yhdeksästä henkilöstä yksi on Kuhmosta, kuusi Kajaanista ja kahden osalta tartunnanjäljitys on vielä meneillään. Uusia karanteeneja tapauksista on määrätty lähes 50.

Kainuun tartunnanjäljityksen mukaan kajaanilaisissa ravintoloissa Lungibaari Grön sekä Onnela on voinut altistua koronatartunnalle lauantai-illan ja sunnuntain aamuyön aikana 24 - 25.7. Ravintoloissa olleita kehotetaan hakeutumaan koronatestiin, mikäli oireita ilmenee.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 109,7 (per 100 000 as / 14 vrk).

”Nuorten aikuisten osuus tartunnoista on huomattava. Kehotamme nyt painokkaasti harkitsemaan kaiken ei-välttämättömän sosiaalisen toiminnan rajoittamista. Tartuntojen leviäminen jatkuu voimakkaana, ja nyt tarvitaan kaikkien panosta tilanteen rauhoittamiseksi”, korostaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola Kainuun sotesta.

”Muistutamme myös, että positiivisen testituloksen tapauksessa henkilö asetetaan eristykseen ja altistuneet karanteeniin, eivätkä nämä määräykset ole vapaaehtoisia. Myöskään uusintatestiä ei ole tarpeen ottaa, ellei siihen erikseen ohjata”.

Rokotusaikoja hyvin saatavilla

Kainuussa on nyt lisätty Omasoten ajanvaraukseen mahdollisuus varata 16 – 17- vuotiaille sekä 12 – 15 -vuotiaiden riskiryhmään kuuluville rokoteaika netin kautta Kajaaniin, Sotkamoon ja Kuhmoon.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tiedon mukaan myös Modernan rokotevalmisteella voidaan jatkossa rokottaa alaikäisiä. Tämä helpottaa myös rokote- ja ajanvarausjärjestelyitä, joita ollaan parhaillaan päivittämässä. Suomessa rokotteita annetaan tällä hetkellä kaikille 16 vuotta täyttäneille sekä 12 vuotta täyttäneiden riskiryhmään kuuluville.

”Rokoteaikoja on nyt saatavilla ja erityisesti nuoret ovatkin varanneet hyvin rokotuksia, joka on hyvä uutinen. Myös varusmiesten on mahdollisuus saada rokotukset palveluksessa ollessaan, joten kannustamme suojautumaan rokotteella, kun se on tarjolla”, jatkaa Erola.

Kysymyksiä koronatilanteesta?

Nopeasti heikentynyt epidemiatilanne herättää monenlaisia kysymyksiä ja tunteita sekä epätietoisuutta. Vastauksia kuntalaisten usein esitettyihin kysymyksiin on koottu verkkosivuille sote.kainuu.fi/koronainfo.

Kainuun sote haluaa osaltaan sekä rauhoittaa asukkaiden lisääntynyttä huolta että muistuttaa epidemian torjunnan ohjeista. Kansalaisviestinnän lisäksi on lisätty myös alueen yrityksille suunnattua ohjeistusta, jotta tartuntojen leviämistä voitaisiin aktiivisesti rajoittaa.

 

Lisätiedot:

-       vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872