Tiedote 18.08.2021

15 uutta koronatartuntaa - kiihtymisvaihe jatkuu

Tiistaina uusia koronatartuntoja on todettu 12 Kajaanissa, 2 Sotkamossa ja 1 maahantulotestissä. Karanteeniin on määrätty 107 henkilöä. Mahdollisia altistumispaikkoja päivitetään soten verkkosivuille sote.kainuu.fi/altistumispaikat.

Kainuuseen siirtyneistä koronaan sairastuneista ulkomaalaisista marjanpoimijoista 22 on todettu terveeksi ja eristysperuste päättyneeksi. Eristykseen jää edelleen 29 henkilöä.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä totesi eilisessä kokouksessaan maakunnan tilanteen olevan edelleen kiihtymisvaiheessa ja tapausmäärien olevan viikkotasolla noin 40. Myös jäljitysprosentti on laskenut; tällä hetkellä vain puolet tartunnoista voidaan selvittää. Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut suurten tapausmäärien ja kontaktien runsauden vuoksi. Myös testitulosten saamisessa on viivettä.

Suositukset sekä PSAVIn kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa.

”Riski tartunnoille on korkea, koska tartunnat eivät enää rajaudu selkeisiin ryppäisiin. Tämän vuoksi esimerkiksi kasvomaskin käyttö oman perheen ulkopuolella, etätyön jatkaminen sekä yleinen varovaisuus matkustaessa ja erilaisissa tapahtumissa on vahvasti suositeltavaa. Toisaalta vakavan sairastumisen riski pienenee edelleen rokotuskattavuuden parantuessa”, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Kainuun ilmaantuvuus on nyt 120,8 / 100 000 / 14 vrk. Alueella oleskelevien ulkomaalaisten tartunnat kirjautuvat käytännössä testipaikkakunnille, joten näiden tartuntojen osuus nostaa edelleen maakunnan ilmaantuvuuslukua.

Nuorille ja ulkomaataustaisille suunnataan koronaviestintää

Tällä hetkellä enemmistö koronatartunnoista todetaan pääosin nuorilla sekä nuorilla aikuisilla tai ulkomailta Kainuuseen muuttaneilla. Kainuun sote suuntaakin yhteistyössä kuntien kanssa näille ryhmille koronaohjeita sekä -rokotuksia koskevaa viestintää. Pandemiatorjunnan kannalta tärkeää on saada parannettua sekä rokotuskattavuutta että vastuullisuutta koronaohjeiden noudattamisessa.

”Toteutamme koulujen kanssa erilaisia infoja ja tarjoamme materiaalia käyttöön, joiden tavoitteena on lisätä faktatietoa koronasta ja rokotuksista. Perättömän tiedon levittäminen on todellinen ongelma ja erilaiset uskomukset ja kuulopuheet leviävät vauhdilla, erityisesti rokotuksiin liittyen. Viranomaisten tehtävänä on tarjota luotettavaa tietoa, joten jatkamme työtä myös sillä saralla”, kertoo Terho Pekkala Kainuun soten viestinnästä.

Ulkomaalaiset marjanpoimijat sekä heidän toimeksiantajansa ovat saaneet yksityiskohtaiset ohjeet ja velvoittavat määräykset tartuntojen ehkäisemiseksi jo aiemmin mm. TE-toimistoista.  Materiaalia on käännettynä myös eri kielille.

Nuorten koronarokotukset käynnissä

12 vuotta täyttäneiden kainuulaisten rokotukset ovat käynnistyneet ja jatkuvat lähiviikkojen aikana. Lisätietoja on jaettu suoraan oppilaille ja heidän huoltajilleen. Lisäksi ohjeet on saatavissa myös Kainuun soten verkkosivuilta.

Koronarokotusten kattavuuden parantaminen erityisesti nuorten ikäluokkien osalta on keskeistä, jotta pandemiarajoituksia voidaan purkaa.

Kainuun soten neuvoloiden sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon henkilöstö on sitoutunut rokotuksiin erityisesti nyt nuorten vuoron käynnistyessä. Tämän vuoksi esimerkiksi puheluihin tai viesteihin vastaamisessa voi olla merkittävää viivettä.

 

Lisäys tiedotteeseen 18.8. klo 11.15:

Kajaanin Seminaarinmäen koulussa yhdessä opetusryhmässä on oppilaalla todettu koronatartunta. Opetusryhmässä on voinut altistua tartunnalle 16 - 17.8. Tapaukseen liittyvät henkilöt on tavoitettu ja alle kymmenen henkilöä on asetettu karanteeniin.

Lisätiedot:

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 797 4668