Ketterästi opittu

Ketterästi opittu on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Kainuun sote), Kainuun ammattiopiston (KAO) ja Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) yhteinen hanke, joka toteutetaan 1.3.2019 – 28.2.2021. Hankkeen tarkoituksena on työelämän ja opettajien osaamisen lisääminen sekä työelämän ja koulutuksen välisen yhteistyön kehittäminen eri toimijoiden kanssa.

Hankkeen avulla edistetään alan vetovoimaa ja kehitetään koulutuksen ja työelämän houkuttelevuutta Kainuun alueella. Hankkeen tuloksena kehittyy ketteriä malleja opiskelijoiden työelämässä oppimisen ja harjoittelun toteuttamiseen sosiaali- ja terveysalalla. Mallien avulla opiskelijat kiinnitetään vahvasti alueen työpaikkoihin jo opiskeluaikana.

Hankkeen avulla lisätään opiskelijoiden mahdollisuuksia oppia erilaisissa alan työympäristöissä ja saada työelämästä erilaisia toimeksiantoja tai projekteja. Hankkeen aikana Kainuun soten opiskelijavastaavien roolit selkiytyvät ja työntekijät saavat uutta osaamista mm. ohjaamisesta ja arvioinnista.

Hankkeen tarkoituksena on palvelumuotoilun keinoin kehittää työelämän ja opettajien osaamista huomioiden valtakunnalliset lainsäädännön muutokset, hallitusohjelman tavoitteet ja työelämän muutostarpeet.

Hankkeen tavoitteet ovat:

  1. kehittää toimivia malleja työelämässä oppimiseen, ohjattuun harjoitteluun ja työelämälähtöiseen projektimaiseen työskentelyyn

  2. hyödyntää digitalisaation ja teknologian tuomia mahdollisuuksia opiskelijaohjauksessa

  3. määritellä työelämän opiskelijavastaavien roolit ja tehtävät sekä

  4. valmentaa työelämän edustajat ja opettajat hankkeessa luotuihin malleihin.

Kai­nuun so­ten han­ke­suun­ni­tel­ma

Yhteystiedot:

Liisa Kemppainen, projektityöntekijä
puh. 044 797 5381
sähköposti: liisa.m.kemppainen@kainuu.fi

Käyn­tio­soi­te: Se­mi­naa­rin­ka­tu 2, Int­te­ri-ra­ken­nus, 3. krs, 87100 Ka­jaa­ni
Pos­tio­soi­te: PL 400, 87070 Kai­nuu