Eläintautivalvonta

Eläintautien vastustaminen ja valvonta
Eläintautien vastustamisen ylin johto kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle (MMM).

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ohjaa ja valvoo keskushallinnon viranomaisena lainsäädännön toimeenpanoa ja noudattamista.

Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston läänineläinlääkärit huolehtivat lainsäädännön täytäntöönpanosta ja noudattamisen valvonnasta toimialueellaan, johon Kainuu kuuluu. Paikallistasolla eläinlääkintähuollon suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat sote-kuntayhtymän kunnaneläinlääkärit ja valvontaeläinlääkäri.

Eläintaudeista ilmoittaminen 
Jos epäilet eläimessäsi esiintyvän vastustettavaksi määrättyä eläintautia, ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin. On tärkeää, että mahdollisen tarttuvan taudin leviäminen maassa estetään ajoissa eikä tartunta ehdi levitä muille tiloille tai muihin eläimiin.

Vakavista eläintaudeista ilmoitusvelvollisia ovat eläinlääkärit ja laboratoriot, sekä eläimistä vastuussa olevat toimijat ja muut henkilöt, jotka osallistuvat eläinten tutkimiseen, hoitoon, käsittelyyn, kuljetukseen, lopetukseen, teurastukseen, metsästykseen, pyyntiin, perkuuseen tai tarkkailuun. Ilmoitus tehdään viipymättä joko kunnaneläinlääkärille tai aluehallintoviraston läänineläinlääkärille. Eläimistä vastuussa olevan toimijan on ilmoitettava myös mahdollisesti vakavaan eläintautiin viittaavasta eläinten joukkosairastumisesta tai -kuolemasta, tai oleellisesta eläinten käyttäytymiseen tai tuottavuuteen liittyvästä muutoksesta, joka voi viitata vakavan eläintaudin esiintymiseen.

Evira, aluehallintovirasto tai kunnaneläinlääkäri tiedottavat puolestaan eläintautien esiintymisestä joko yleisesti kaikille tai kohdennetusti niille, joiden toimintaan eläintaudin esiintyminen vaikuttaa, kuten teurastamoille tai meijereille.

Pitopaikan suojaaminen eläintaudeilta
Eläinten siirto uuteen paikkaan ja uusien eläinten keskuuteen aiheuttaa suurimman riskin eläintautien siirtymiselle ja tarttumiselle aiemmin terveisiin eläimiin. Myös rehut, sukusolut ja alkiot, raadot, eläinten hoidossa käytetyt välineet ja tarvikkeet, kuljetusajoneuvot, eläinsuojassa käytetyt vaatteet tai vaikkapa yhteiset työkoneet voivat aiheuttaa riskin eläintaudin tarttumiselle, elleivät suojaustoimenpiteet ole riittäviä. Eläintenpitäjä voikin usein itse vaikuttaa merkittävästi pitopaikan riskiin saada eläintautitartunta. Samoin suuri vaikutus on koko tuotantoketjun toimintatavoilla.

Eläintenpitäjän velvollisuus suojata pitopaikka eläintaudeilta

Eläintautilain 441/2013 7§ mukaisesti pitopaikasta vastuussa olevalla toimijalla on velvollisuus suojata pitopaikkansa eläintaudeilta riittävällä tavalla pitopaikan toimintaan nähden. Alkutuotantopaikkojen on laadittava valituista menettelytavoista kirjallinen kuvaus, jonka voi liittää alkutuotantopaikan omavalvonnan kuvaukseen.

Lisätietoja Eviran sivuilta